– Tiedämme, että keväästä on tultu ylöspäin, mutta koronaepidemian kiihtymisvaihe on johtanut siihen, että tilanne on heikentynyt monella toimialalla. Syksystä, loppuvuodesta ja ensi talvesta näyttää tulevan todella vaikea, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen sanoo Kauppalehdessä.
Hänen mukaansa kaikki keinot pitäisi nyt käyttää siihen, ettei koronakriisin aiheuttama lama pitkity samantyyppiseksi vuosikausia jatkuvaksi taantumaksi kuin finanssikriisin jälkeen.
– Nyt pitäisi saada uskottava jälleenrakennusohjelma koronakriisistä ylös. Ja ennen kaikkea ne toimenpiteet, joilla saadaan valtion velkaantuminen taitettua ensi vuosikymmenen puolella, hän sanoo.
– Haaste on se, että meiltä puuttuvat uskottavat toimenpiteet. Syyskuun budjettiriihessä siihen oli sauma, mutta työllisyyspäätöksissä jäätiin hyvin vaatimattomiin tuloksiin. Maalia siirrettiin eteenpäin. Näillä näkymin emme pääse edes 75 prosentin työllisyysasteeseen tämän vuosikymmenen loppuun mennessä, Pakarinen jatkaa.
Iso kysymys on myös se, miten työllisyyden käy.
– Tiedämme kaikki, että työttömyys on nousussa ja työllisyys on heikentymässä. Näin tulee olemaan niin kauan, kun suhdanne kääntyy parempaan. Tässä tulevat myös rakenteelliset ongelmat. Juuri nyt tarvitsisimme toimenpiteitä, joilla pystytään tukemaan pidemmän aikavälin työllisyyden kasvua ja julkista taloutta, Pakarinen toteaa.
Hän muistuttaa, että jo ennen koronaa Suomella oli valtavat haasteet julkisessa taloudessa.
– Korona on vain lisännyt vaikeuksia, Pakarinen sanoo Kauppalehdessä.