Björn Wahlroos kiteytti sen Kuinkas tässä näin kävi-kirjassaan (2019) seuraavasti: ”Elämme globalisaation neljättä vuosikymmentä. Maailman avautuminen ja kommunismin luhistuminen toivat markkinoille yli miljardi uutta työntekijää ja loivat enemmän hyvinvointia kuin mikään muu tapahtumasarja historiassa. Satojen miljoonien aasialaisperheiden tulot ovat markkinatalouden ja investointien nostaman työn tuottavuuden myötä moninkertaistuneet. Samalla länsimaiset kuluttajat ovat tuotantokustannusten laskun ja paikallisten monopolien purkautumisen myötä saaneet kulutustavaransa entistä halvemmalla.”
TINA-kauden alun voi ajoittaa vuoden 1980 tienoille. Sen nimi tulee Margaret Thatcheriin liitetyn sloganin ”There is no alternative” lyhenteestä. Ajanjaksoa ovat leimanneet sellaiset asiat, kuten globalisaatio ja vapaakauppa, uusliberalismi ja talouskuripolitiikka, pääomien vapauttaminen, markkinoiden ja kilpailun edistäminen sekä demokraattisen markkinatalouden voitto kommunistisesta komento- ja suunnitelmataloudesta – se kuuluisa historian loppu, johon Francis Fukuyama viittasi vuonna 1992 julkaistussa kirjassaan.
Koronaepidemia käynnisti keskustelun siitä, millaiseksi maailma nyt muuttuu. Moni kommentoija on spekuloinut sillä, että maapallon TINA-kausi olisi nyt päättymässä – tai että ainakin monet sen lainalaisuudet olisivat perusteellisesti muuttumassa.
TINA-kaudella maailmamme kaupungistui ja keskiluokkaistui vauhdilla. Vuonna 1980 keskiluokkaan kuului 30 prosenttia maailman väestöstä (1,4 miljardia ihmistä). Tätä nykyä keskiluokan osuus maailman väestöstä on jo lähes puolet (47 % tai 3,6 miljardia ihmistä). TINA-kaudella kaupunkien väkiluku kasvoi yli kahdella miljardilla ihmisellä ja kaupunkiväestön osuus nousi 39 prosentista lähes 56 prosenttiin.
Eliniänodote kasvoi maailmassa yli kymmenellä vuodella. Keskiluokkaistuminen on näkynyt monin tavoin, kuten esimerkiksi matkustamisen lisääntymisenä. Vuonna 1980 maailmassa tehtiin 0,6 miljardia lentomatkaa. Vuonna 2018 lentomatkojen lukumäärä oli kasvanut 4,2 miljardiin.
Vaurastumisen moottori oli maailmankaupan kasvu. TINA-kaudella viennin osuus maailman BKT:sta on lähes kaksinkertaistunut 16 prosentista yli 30 prosenttiin. Kauppavirtojen kasvu on ollut suurta, sillä maailman BKT on samalla jaksolla reaalisesti kolminkertaistunut. IMF:n mukaan kehittyneiden talouksien reaalinen talouskasvu oli vuosina 1980-2019 keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa, kehittyvien talouksien osalta kasvu oli keskimäärin 4,5 prosenttia vuodessa.
Esimerkiksi Kiinan BKT on neljässä vuosikymmenessä reaalisesti lähes 34-kertaistunut.
TINA-kausi on tarkoittanut toisaalta tehokkuuden ja tuottavuuden kasvua, toisaalta eri maissa tehtävän työn hintaerojen kaventumista. Yhdysvalloissa teollisuustuotannon määrä on kasvanut 150 prosentilla vuosina 1980-2015, mutta teollisten työpaikkojen määrä on vähentynyt kolmanneksella eikä työmiehen mediaanipalkka ole reaalisesti kasvanut – päinvastoin: vuoden 1973 tasosta (noin 53[nbsp]000 dollaria vuodessa) se on laskenut 50[nbsp]000 dollariin vuoteen 2014 mennessä. Kiinan reaalipalkkaindeksi on sen sijana noussut 2[nbsp]055 pisteeseen (1978=100).
TINA-kauden kääntöpuolia ovat olleet ympäristöongelmat, eriarvoisuuden kasvu sekä tyytymättömyys politiikkaan ja demokratian toimintaan. Esimerkiksi maailman hiilidioksidipäästöt ovat vuosina 1980-2018 kasvaneet 89 prosenttia 19,4 miljardista tonnista 36,6 miljardiin tonniin. Yksi syy päästöjen kasvulle on ollut väestönkasvu 4,4 miljardista 7,6 miljardiin. Henkilöä kohden hiilidioksidipäästöt ovat Maailmanpankin mukaan kasvaneet 14 prosenttia.
TINA-kausi on merkinnyt pitkää nousukautta pörsseissä. Esimerkiksi Dow Jones Industrial Average on trendannut (lukuun ottamatta vuosien 1990-1991, 2001 ja 2007-2009 karhumarkkinoita sekä koronadippausta 2020) vain ylöspäin. Heinäkuun 1982 pohjista (2[nbsp]158 pistettä) se on noussut nykyiseen noin 27[nbsp]700 pisteeseen.
Rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen on tarkoittanut myös finanssikapitalismin nousua. Forbesin laskujen mukaan vuoteen 2018 mennessä rahoitusala oli synnyttänyt yhteensä 310 miljardööriä. Finanssikriisissä näkyi ja tuntui alan moraalikato ja monimutkaisten sijoitusinstrumenttien kääntöpuoli. Winner takes all -teknojättien kurssikehitys on tehnyt harvoista satumaisen varakkaita.
Demokratioille TINA-kausi on merkinnyt ideologisten konfliktien päättymistä. Bill Clinton, Gerhard Schröder ja Tony Blair omaksuivat markkinapolitiikan ja -retoriikan. Monelle on jäänyt mieleen Bill Clintonin vuoden 1996 liittovaltion tila puheesta päälause (”The era of big government is over”), mutta ei enää sen varaumaa sisältänyttä sivulausetta.
Politiikan agendalle ovat nousseet erilaiset identiteettipoliittiset kysymykset. Tyytymättömyyttä on synnyttänyt se, että moni kokee toimeentulonsa polkevan paikallaan. Kulutustavaroiden halventuminen ei ole riittänyt, kun samaan aikaan on pitänyt pelätä sen varmana pidetyn työpaikan menettämistä. Kannatusta ovat saaneet paluuta myyttiseen kansalliseen menneeseen luvanneet populistiset poliitikot, jotka ovat pitävät maailmankauppaa ennen kaikkea nollasummapelinä, jota pitää rajoittaa. Kauppa- ja teollisuuspolitiikassa on kaikuja merkantilistisestä menneisyydestä.
Millaisia muutoksia nyt sitten on liikkeellä?
Maailmanlaajuinen koronaepidemia on korostanut valtion roolia. Yksi TINA-kauden tunnetuista maksiimeista oli Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin kuuluisa lausahdus vuodelta 1986: ”The nine most terrifying words in the English language are: I’m from the government and I’m here to help.” Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen. Valtioiden tukipaketit yrityksille ja työntekijöille ovat olleet oleellinen osa talouden ja terveiden yritysten pelastamista koronan luomalta kysyntäsokilta.
Koronaepidemia kiihdyttää ennestään jo kovassa vauhdissa olevia teknologisia muutoksia, jotka liittyvät niin korkean lisäarvon tietotyön kiihtyvään globalisaatioon kuin sen automatisointiin tekoälyn avulla. Merkittävä osa työstä (arviolta ainakin 20-30 %) ei enää palaa ”normaaliin”, vaan siirtyy eri tavoin uudella tavalla digitaalisesti tehtäväksi.
Kauppavirtojen ja logististen ketjujen häiriöt ovat lisänneet spekulaatiota teollisten arvoketjujen deglobalisaatiosta, äärimmilleen vietyjen tehokkuuksien purkamisesta ja hajautettujen puskureiden rakentamisesta. Avainasemassa tässä teollisen valmistuksen uudelleen organisoimisessa ovat tekoälyn buustaamat uudentyyppiset yleisteollisuusrobotit ja pitkälle automatisoitu logistiikka.
Yksi kiintoisimmista kysymyksistä on se, että päättyykö nyt politiikassa TINA-kauden vaihtoehdottomuuden aika. Populistiset johtajat ovat ottaneet koronaepidemiassa siipeensä, kun virus ei ole talttunutkaan pelkällä uholla. Vallassa olevat vanhat vallanhoitajapuolueet ovat nostaneet kannatustaan useissa maissa.
Jos TINA-kausi nyt päättyisi, niin minkä suuntausten varaan rakentuisi uusi yhteiskunnallinen konflikti?
Edessä voi olla ideologinen etsintävaihe. Markkinavaltaiseen kasvumalliin, TINA-kauteen, siirtyminen vei 1970-luvun stagflaatiosta kokonaisen vuosikymmenen, kuten professori Jean Pisani-Ferry muistutti MustReadin viime viikolla julkaisemassa artikkelissa.
Pisani-Ferryn ennuste on, että aivan vastaavasti nyt meillä voi olla edessä rankkoja vuosia. Elämme siis kiinnostavia aikoja.
