Elina Lepomäki: Sveitsissä töihin pääsee heti huomenna

Sveitsissä palkkataso on korkea, vaikka työmarkkinoita ei säännellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Elina Lepomäen mukaan Sveitsissä näkee käytännössä, kuinka korkea työllisyysaste on palkansaajan paras turva.

– Irtisanomissuojaa ei ole, mutta liittovaltio pitää huolta työttömyysturvasta. Käytännössä töihin pääsee halutessaan heti seuraavana päivänä, sillä osaajille on ottajia. Ei pelkästään noususuhdanteessa, kuten meillä nyt, Elina Lepomäki kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.

Sveitsin työllisyysaste on Lepomäen mukaan yli 80 prosenttia. Suomessa se on noussut nykyisen hallituksen aikana noin 72 prosenttiin. Luku pitää sisällään myös osa-aikatyötä tekevät ihmiset. Lepomäen mukaan moni sveitsiläinen tekee elämäntilanteesta riippuen lyhennettyä päivää tai viikkoa.

Lepomäki kertoo keskustelleensa Sveitsin työvierailunsa aikana kokeneen ekonomistin kanssa Sveitsin historiasta ja kansantaloudesta.

– Hän kertoi, että vuosien aikana lukuisat ulkomaiset ammattiyhdistykset ovat tulleet kysymään neuvoja miten parantaa sääntelyä työntekijän eduksi. Sveitsissä kun palkkataso on kaikissa ammattiryhmissä niin korkea. Hänellä on heille patenttivastaus: emme sääntele työmarkkinoita juuri ollenkaan.

Lepomäen mukaan Sveitsissä nuorten työttömyysaste on samaa luokkaa kuin Suomessa koko kansan työttömyysaste: noin kahdeksan prosenttia ILO:n määritelmän mukaan.

– Suomen nuorisotyöttömyys puolestaan on reilusti EU:n jäsenvaltioiden keskiarvon yläpuolella. Vuonna 2017 Suomen alle 25-vuotiaista työttömänä oli viidennes. Tärkein selittäjä piilee työmarkkinoiden lisäksi koulutusjärjestelmässä. Työssä hankittua osaamista arvostetaan eri tavalla kuin meillä ja oppisopimuskoulutus on perinteikäs reitti työelämään.

Sveitsissä vain noin neljännes ikäluokasta suorittaa yliopisto- tai korkeakoulututkinnon. Suomessa luku on 41 prosenttia.

– Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi Sveitsi pärjää kansainvälisissä innovaatiotutkimuksissa vuodesta toiseen. World Economic Forumin rankingissa Sveitsi pitää innovaatioissa sijaa yksi. Myös Suomi sijoittuu hyvin innovatiivisten maiden listauksissa, mutta kaupallinen menestys on muutamaa ilonpilkahdusta lukuunottamatta vaatimatonta.

Lepomäen mukaan Suomessa myöskään ole samalla tavalla kyetty yhdistämään innovatiivisuutta korkeaan osallistumisasteeseen ja muualta tulevien integroimiseen yhteiskuntaan kuin Sveitsissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)