Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen ihmettelee ravintoloita koskevien rajoitusten jatkumista tautitilanteen kohentumisesta huolimatta.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus lievensi rajoituksia Kymenlaakson maakunnassa ja Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, mutta muilla alueilla tiukat rajoitukset pidettiin voimassa.
Matkailu- ja ravintola-alan MaRA ry kuvaili päätöstä pöyristyttäväksi. Järjestön puheenjohtaja Aki Käyhkö huomautti, ettei edellytyksiä enää ole asiakaspaikkojen merkittävälle rajoittamiselle, anniskelun lopettamiselle jo kello 17 ja ruokaravintoloiden sulkemiseen kello 19.
Esimerkiksi HUS-alueella ruokaravintolat saivat ottaa tammikuussa 75 prosenttia asiakkaista ja olla auki kello 23:een asti, vaikka ilmaantuvuusluku oli nykyistä korkeammalla tasolla.
Elina Valtonen huomauttaa tautitilanteen helpottaneen ja rokotusten etenevän. Myös poikkeusoloista on luovuttu.
– Miksi hallitus siirtää ravintoloiden toiminnan helpottamista yhä eteenpäin? Eduskunta on edellyttänyt, että rajoituksia pitää lieventää heti, kun ne eivät ole oikeasuhtaisia ja välttämättömiä, kansanedustaja kirjoittaa Facebookissa.
– ”Management by leka” eli toiminnan rajoittaminen varmuuden vuoksi on yksisilmäistä johtamista. En halua uskoa, että hallitus on oikeasti välinpitämätön alan yrittäjiä, työntekijöitä ja ennen muuta asiakkaita kohtaan. Myös kulttuurilla ja vapaudella on itseisarvo, Valtonen jatkaa.