Elon Muskin aivolaite tuo ihmisille superkykyjä

Erittäin ohuet säikeet porattaisiin suoraan käyttäjän aivokuoreen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SpaceX:stä ja Teslasta tunnettu teknologiamiljardööri Elon Musk esitteli viime viikolla Kaliforniassa visiotaan aivoihin asennettavista laitteista, joiden on tarkoitus ”luoda symbioosi tekoälyn kanssa”.

Musk kertoi Neuralink-yhtiönsä kehittäneen aivoimplanteista ensimmäisen version useiden vuosien kehitystyön jälkeen. Alkuvaiheen tavoitteena on tuoda markkinoille laite, jonka avulla myös neliraajahalvauksesta kärsivät henkilöt voivat käyttää älypuhelimia tai tietokoneita.

Elon Muskin pyrkimyksenä on ”sulauttaa” ihmisaivot tekoälyn kanssa ja nostaa teknologian avulla älykkyys ”yli-inhimilliselle tasolle”. Hän varoitti ihmisten jäävän muussa tapauksessa nopeasti kehittyvän tekoälyn jalkoihin.

Neuralink suunnittelee käyttävänsä kirurgista robottia, joka asentaa aivokuoreen yli 3000 juostavaa elektrodia. Laite voi välittää informaatiota aivoille, eli tuottaa visuaalisia havaintoja myös sokeille henkilöille. Yhtiö kertoo kokeilleensa teknologiaa aiemmin rotilla ja nyt apinoilla Kalifornian yliopistossa.

Scientific American -lehden haastattelemat asiantuntijat huomauttavat, että aivoimplanttien käyttö edellyttää lähivuosina kattavan lupaprosessin läpikäyntiä muun muassa elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n kanssa.

Brownin yliopiston professori Leigh Hochbergin mukaan teknologiasta voi olla hyötyä muun muassa selkäranka- ja aivovammoista kärsiville potilaille.

– Odotan innolla, kuinka [Neuralink-yhtiö] tulee kehittämään teknologiaansa kohti ensimmäisiä kliinisiä tutkimuksia, Hochberg sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)