Ruotsi ja Tanska pohtivat sananvapauden rajoja Koraanien polttamisen takia
Ruotsissa ja Tanskassa pohditaan, miten tasapainoilla sanavapauden ja toisaalta yhteiskunnallisten arvojen, intressien ja turvallisuuden välillä.

Ministerin arvostelu kääntyi haasteeksi myös journalismille.
Montako oikeaa rahanpesijää pankkien tiedonkeruulla on napattu? Kirjoittaja arvelee, ettei yhtään.
Unohtuiko suuri ajatus integroinnista?
Suomeen on palannut äärioikeistolaiskytköksiä omaavia vierastaistelijoita Ukrainasta. Lisääkö tämä äärioikeistolaisen terrorismin uhkaa Suomessa?
Ehdottomasta Nato-kielteisyydestä on yhdessä yössä siirrytty puhdasoppiseen Nato-myönteisyyteen, eikä asiaa edes ihmetellä.
Oppositio ja perussuomalaiset säästivät hallituksen, jonka uskottavuus on kärsinyt kovia kolhuja.
Petteri Orpo vaihtoi puhetyyliä, joka saattaa vaikuttaa hallituksen tavoitteiden onnistumiseen.
Hallituksen ja sen puolueiden hermot ja yhtenäisyys joutuvat testiin, kun oppositio hiostaa taloudesta ja leikkauksista.
Rohkeutta on katsoa peiliin ja pohtia omaa Nato-suhdettaan.
Propaganda on nykyisin mahdollista jakaa yleisölle ilman, että toimittajat pääsevät tärvelemään ilosanoman.
Kirjoittaja kysyy, ovatko ihmisoikeudet joillekin järjestöille buffet-pöytä, josta voi ottaa vain sitä mikä itselle maistuu.
Valeylioppilas on jo ajatuksen tasolla sula mahdottomuus. Toisin on Ruotsissa.
Maiden välinen suhde on heikoin miesmuistiin. Ongelmat ovat syvällä.
Antti Lindtman pyrkii Sanna Marinin seuraajaksi, Krista Kiuru yrittää varmistaa vahvan aseman puolueessa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)