Suuria vaikeuksia – Kremlin ydinaseiden modernisointi seisahtui täysin
Pakotteet purevat uuden sukupolven ohjusten tuotantoon paljon väitettyä kipeämmin.
Pakotteet purevat uuden sukupolven ohjusten tuotantoon paljon väitettyä kipeämmin.
Ruokavaliolla on tutkimusten mukaan iso vaikutus.
Saksalaiset työntekijät sairastavat lähes kaksi kertaa EU:n keskiarvoa enemmän.
Emme tiedä, kuinka paljon turvaa huijataan.
Teknologiateollisuuden työriidan sovittelu jatkuu keskiviikkona 29. tammikuuta.
Edward Lucas odottaa Venäjän ottavan varjotankkerit laivaston suojeluun.
Hallinnon vaihtuminen on aiheuttanut hämmennystä liittovaltion virastoissa.
Sopimuksen katsotaan täyttävän eläkeuudistuksen tavoitteet.
Saksan tietoturvaviranomainen BSI on jo tallentanut yrityksiä hakkeroida verkkosivuja ja äänioikeutettujen tietoja sisältäviä palvelimia.
Venäjän asevoimat on päivittänyt tuntuvasti Inarin korkeudella sijaitsevia tutkiaan.
Britteinsaarilla tuulennopeus on jopa hurrikaaniluokkaa. Ihmisiä on kehotettu pysymään sisällä.
Venäjän asevoimille tärkeän tehtaan kerrotaan vaurioituneen Ukrainan iskussa.
Työttömyysaste oli joulukuussa 8,9 prosenttia.
Kemianteollisuuteen on ilmoitettu jälleen uusista lakonuhista.
Talon omistaja oli seissyt iskemäkohdassa vain hetkeä aiemmin.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)