Tappiot ja rekrytointiongelmat estävät Venäjää laajentamasta armeijaansa
Kyseessä on kolmas Vladimir Putinin allekirjoittama asetus armeijan kasvattamisesta.
Kyseessä on kolmas Vladimir Putinin allekirjoittama asetus armeijan kasvattamisesta.
Suomessa on todettu vuoden aikana vain yksi lintuinfluenssatapaus.
Digilukemisen vahva kasvu jatkuu.
Yhtiö nimeltä Toimisto 1440 vastaa projektin toteutuksesta.
Ennätyskorkeat kiinteistöhinnat ovat tehneet vuokra-asumisesta aiempaa houkuttelevamman vaihtoehdon.
Suomi toimii Etyjin puheenjohtajamaana vuonna 2025.
Pääministerin mukaan SDP:lta unohtuu aina toinen puoli raha-asioissa.
Lähteiden mukaan ehdotus on saatettu Valkoisen talon tietoon.
Ajatushautomon mukaan Suomea odottaisi 10-15 miljardin euron lisäsopeutukset.
Palautteiden pohjalta muokattu ehdotus huomioi tilaviinit ja käsityöläisoluet.
Kersti Kaljulaidin mukaan diktaattori sekoili faktoissa harvinaisessa tapaamisessa.
Windows 11 uhkaa tehdä useista laitteista tarpeettomia.
Emeritusprofessorin mukaan edistysaskelia on tuskin tiedossa.
Epäilty ampui torstaiyönä Espoon Leppävaarassa poliisia kohti käsiaseella.
Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan vaikutukset ulkomaalaisen työntekijän asemaan jäävät epäselviksi.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)