Tietokoneesi ei ehkä täytä uuden Windowsin vaatimuksia – Nämä ovat vaihtoehdot
Windows 11 uhkaa tehdä useista laitteista tarpeettomia.
Windows 11 uhkaa tehdä useista laitteista tarpeettomia.
Emeritusprofessorin mukaan edistysaskelia on tuskin tiedossa.
Epäilty ampui torstaiyönä Espoon Leppävaarassa poliisia kohti käsiaseella.
Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan vaikutukset ulkomaalaisen työntekijän asemaan jäävät epäselviksi.
Lämpötila kohosi hieman yli 21 asteeseen.
Optimistisin arvio Suomen taloudesta ennustaa 1,7 prosentin kasvua 2025.
Veroa korotetaan kuudessa vaiheessa marraskuusta 2024 alkaen.
Kansanedustajan mukaan hallitus on vaikeuttanut työperäistä maahanmuuttoa.
Tere Sammallahden mukaan byrokratian purkutalkoot on nyt käynnistetty.
Ammattilaiset ovat huolissaan ylidiagnosoinnista.
Valistunut kansalainen oli seurannut uutisia ja päätteli, että viimeaikaisten tapahtumien vuoksi on parasta toimittaa laite poliisille.
Eturivin asiantuntija Mark Hertling uskoo myös erikoisjoukkojen osallistuneen Venäjän asevarikon tuhoamiseen.
Yhdysvaltain keskuspankki laski ohjauskorkoa peräti 0,50 prosenttiyksiköllä.
Osa asiakkaista ei päässyt kirjautumaan palveluun.
Liiton mukaan nykyinen hallituksen esitys kuitenkin heikentää työntekijöiden oikeuksia ja vaarantaa työehtosopimusten yleissitovuuden.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)