Käänne asuntomarkkinoilla on tapahtunut
Asuntojen kauppamäärät ja hinnat ovat nousussa.
Asuntojen kauppamäärät ja hinnat ovat nousussa.
Aki Kangasharju huomauttaa, että pelkät työllisyystoimet eivät riitä.
Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa on kaatunut tai haavoittunut molemmilta puolilta yhteensä yli miljoona sotilasta.
Varapresidenttiehdokas J.D. Vance kehottaa rauhoittamaan ylikierroksille ajautunutta poliittista retoriikkaa.
Pyöräilijät jatkavat tunnelin jälkeen kovaa ajoa muista piittaamatta.
Vientialaan pohjautuvan palkkamallin väitetään ajavan julkisen sektorin työntekijöitä palkkakuoppaan. Ruotsissa hoitajat ovat kuitenkin olleet mallin voittajia.
Työttömyysaste nousee tänä vuonna kahdeksaan prosenttiin.
Kaapelia ei ollut murjottu, vaan leikkausjäljet näkyivät selvästi.
Pistos ehkäisee valtaosan sairaalahoitoa vaativista RSV-infektioista.
Yli puolet luottokortin omistavista kertoo omistavansa useamman kuin yhden kortin.
Yksikään kiinalaisen halpakaupan tavara ei täyttänyt eurooppalaisia vaatimuksia.
PTT:n mukaan talous lähtee verkkaiseen nousuun ensi vuonna. Uhkana on sopeutustoimien noidankehä.
Presidentin mukaan ehdokkaiden suojelua pitää lisätä.
Ryan Wesley Routh julkaisi omakustannekirjan viime vuonna.
Viimeisen vuoden aikana uhattuna on ollut yli 15000 työpaikkaa.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)