Kansanedustajalta ”aivopesusta” suorat sanat: Suomi nousee vasta kun tämä muuttuu
Tere Sammallahti kummastelee suomalaisten asenteita vaurastumiseen.
Tere Sammallahti kummastelee suomalaisten asenteita vaurastumiseen.
Kaupunkilaisten näkemykset lähimetsistä ovat tulleet esiin palautteiden tekstimassoja louhimalla.
Amerikkalaismiehen kerrotaan esittäneen toistuvasti perättömiä väitteitä omasta toiminnastaan Ukrainan tukemiseksi.
Maan pääesikunnan mukaan Venäjä menetti sunnuntaina lähes 1060 miestä kaatuneina tai haavoittuneina.
Thierry Breton syyttää komission puheenjohtajaa huonosta hallinnosta.
Siivoojan kerrotaan loukkaantuneen vakavasti.
Jatkosodan hävittäjälentäjä teki myös pitkän uran siviili-ilmailussa.
Hyökkääjän sanotaan kärsineen mies- ja kalustotappioita Hersonin alueen rannikolla.
Asuntokaupassa on ostajan markkinat, kertoo kysely.
Kauppaketju alkaa viestiä tuotteiden kotimaisuudesta aiempaa näkyvämmin.
Työntekijämäärä laski elokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 3,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Viranomainen kiinnitti huomiota ongelmiin jo vuonna 2017.
Yksityinen kulutus ja yksityiset investoinnit ovat kehittyneet heikosti.
Epäillyksi mediassa tunnistettu Ryan Routh näyttää suhtautuneen suurella intohimolla Ukrainan puolustustaisteluun.
Yli 95 prosenttia kaikista yrityksistä Suomessa on mikro- ja yksinyrityksiä.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)