Ruotsin tahdilla meillä olisi 70 miljardia euroa enemmän
Kirjoittajan mukaan talouden oikea suunta on pystyttävä pitämään poliittisista voimasuhteista riippumatta.
Kirjoittajan mukaan talouden oikea suunta on pystyttävä pitämään poliittisista voimasuhteista riippumatta.
Jarkko Elorannan mukaan liittokierroksella tuskin lisätään mahdollisuuksia sopia työehdoista paikallisesti.
Vankiloista kootut vapaaehtoiset on kiidätetty etulinjaan lyhyen koulutusjakson jälkeen.
Hankinnan odotetaan tuovan tarkka-ampujakyvyt samalle tasolle maan alueellisten liittolaisten kanssa.
Euroopan keskuspankin päätös laskea ohjauskorkoa on hyvä uutinen Suomelle, ekonomisti arvioi.
Ajo-oikeudeton kuljettaja sai tapauksen johdosta 24 päiväsakkoa.
Yleisradion säästötoimien vaikutus on vuonna 2027 noin 66 miljoonaa euroa.
Jo kaksi korkeaa virkamiestä on siirretty näkyvästi sivuun vakavista rikoksista epäiltyinä.
Suomalaisyrityksen mukaan NEMO-kranaatinheitinten avulla voidaan kohentaa amerikkalaissotilaiden selviytymiskykyä ja liikkuvuutta.
Pääministerin mukaan sopeutusten keskellä ammatillisen koulutuksen taso pidetään korkeana.
Huthikapinallisten hyökkäykset Punaisellamerellä häiritsevät merkittävästi Euroopan ja Aasian välistä kauppaliikennettä.
Tiskikoneeseen voi lisätä uusia astioita, mutta pesuohjelman loppuvaiheessa sitä ei kannata enää tehdä.
Suomalaisketju Puuilo on kaupan yhtiöksi harvinaisen kannattava.
Liittokansleri Olaf Scholz sanoo Saksan tehneen merkittävän suunnanmuutoksen laittomien rajanylitysten ehkäisemisessä.
Nyt kaupattavat panssarivaunut saapuivat Ruotuväen mukaan Suomeen jatkosodan jälkeen.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)