Monella on harhaluulo asunnon viemäreistä
Isännöitsijöiden mukaan asukkailla on haasteita perusasioidenkin kanssa.
Isännöitsijöiden mukaan asukkailla on haasteita perusasioidenkin kanssa.
Alhainen hinta näkyi myös kulutuksen kasvuna.
Varusmiesten mukaan oikeus palvelusajan terveydenhuoltoon ei tällä hetkellä toteudu.
Toropetsin ammusvaraston iskun uskotaan räjäyttäneen suuria määriä ohjuksia ja raketteja.
Ramzan Kadyrovin Cybertruck lakkasi toimimasta ja rautahevonen joutui hinaukseen.
Kevään lakkoilua ei ole katsottu kansainvälisillä markkinoilla hyvällä.
Israelin puolustusministerin mukaan sota on edennyt uuteen vaiheeseen.
Petteri Orpo esitti rahoituksen turvaamista ”Kanerva kakkosen” tapaan.
SpaceX:n toimitusjohtajan mukaan avaruuslento on pitkä ja epämukava.
Ukrainan toiseksi suurin sotilaallinen lahjoittaja Yhdysvaltojen jälkeen on Saksa.
Polttoaine on ollut tällä viikolla poikkeuksellisen halpaa.
Eläimelle ei saa antaa ihmisille tarkoitettuja särkylääkkeitä.
Asuntokuntien määrä ylitti miljoonan rajan viime vuonna.
Ville Tavion mukaan kyse on ”painopistevalinnasta”.
Suomen valtiolle matkustajatuonnista aiheutuu jo nyt huomattavat veromenetykset.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)