Olemme ilahtuneena jo tottuneet, että tehtävästään ja vallastaan luopuneet ovat alkaneet puhua suoraan ja peittelemättömästi. Nämä ”entiset” ovat muuttaneet tapansa: he uskaltavat arvostella ja kertoa peiteltyjä tietoja julkisuuteen.
Eläköityneet diplomaatit, yritysjohtajat, poliitikot, virkamiehet ja julkkikset ovat ryhtyneet paljastajiksi, jotka aiheuttavat mielipajaa heidän seuraajissaan. Eläköityneet jälkiviisaat ovat joidenkin mielestä häiriköitä, jotka saattavat viedä arvovaltaa ja uskottavuutta nykyisiltä vallassa olijoilta.
Terveydenhuollossa on rankkaa tietoa saatu vasta, kun asiantuntijavirkamies on jäänyt eläkkeelle: systeemi ei toimi ja vanhukset ovat heitteillä. Raimo Sailas on valtakunnan herra suorasuu.
Poliitikoistakin usein vasta vanhana tulee rohkeita mielipiteiden esittäjiä. Huoltovarmuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Ilkka Kananen julkaisi viime vuonna kirjan Suomen huoltovarmuus (Docendo 2015) ja totesi, ettei Suomi ole varustautunut kriiseihin.
Mikko Paateron kirja on hätähuutojen luettelo. Kuten turvallisuudesta vastuussa oleva aina, hänen velvollisuuksiinsa kuuluu korostaa uhkia ja suositella niiden poistamiseen tarvittavia lääkkeitä. Lääkkeet maksavat ja niinpä taloudesta vastaavat siirtävät huolta vuosiksi eteenpäin.
Paatero herätti jo valppaat: hänen väitteisiinsä maahanmuuttajien joukossa kytevästä vihamielialasta ei valtamedioissa pidetty. Viranomaisten avulla todistettiin: ei havaintoa, ei huolta.
Paatero ei kirjassaan laajasti keskity maahanmuutto-ongelmiin, mutta niihin liittyviin kansakuntaa jakaviin asenne-eroihin kyllä. Hän toteaa asenteiden kiristyneen: monien mielestä maahanmuuttajia – varsinkin laittomasti tulleita – on aivan liikaa, kun taas ääripää vaatii kaikkien tulijoiden hyväksymistä.
Hyssyttelyä, tieto ei kulje
Paateron mielestä tilanne ei ole hallinnassa, vaikka niin väitetään. Poliisi ja muut viranomaiset tietävät paljon enemmän, kuin mitä heidän on lupa kertoa. Kansalaisia ei saa pelotella, suorat tilastot ovat vain osaavien luettavissa. Turvapaikanhakijoiden suuren lukumäärän myötä rikollisuus on kasvanut.
Suhtautuminen tyttöihin ja naisiin – myös perheen ja suvun piirissä – on ristiriidassa pohjoismaisiin arvoihin nähden. Oma kokemukseni on: naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on jopa ryhdytty vähättelemään, vrt: ”onhan Suomessa aina raiskattu”.
Ruotsissa viime vuoden pakolaisvyöryn aikana toimittiin röyhkeästi – tavalla johon virallinen Suomi ei ole puuttunut – siellä kehotettiin ja organisoitiin massakuljetuksia Suomen rajalle. Tänne tulleille oli annettu katteettomia lupauksia maassamme ihmisiä odottavista etuisuuksista.
Tieto Ruotsin karmeasta ”monikulttuurisuuden” umpikujasta ei näy valtamedioitamme seuraamalla. Eräänlaista ylhäällä johdettua vaikenemista edusti se, miten professori Timo Vihavaisen toimittamaan Mitä mieltä Suomessa saa olla –kirjaan (Minerva 2016) suhtauduttiin.
Teoksen asiantuntijat kuvailivat Ruotsin umpikujaa kertomalla Malmön ja 54 muusta kaupunkiyhteisöstä. Sinne ei ole virkavallalla asia. Paateron uhkakuvat ovat siellä jo vuosikymmen sitten toteutuneet.
Uutisteollisuuden turva: lähdesuoja
Mikko Paatero ei asetu lähdesuojan vastustajiin, mutta korostaa siihen liittyvää vastuuta. Hän on havainnut tapauksia, jossa siitä on tehty kauppatavaraa. Poliisi ei saa kertoa salassa pidettävää tietoa, vaikka lähdesuojaa käytetäänkin houkuttimena. Hän kysyykin, kuinka pitkälle lähdesuojan taakse voi piiloutua.
”Suomalainen media on vastuullinen esimerkiksi pommiuhkausten ja itsemurhien julkaisemisessa. Pommiuhkausten suhteen on selkeää, että mitä enemmän niistä kirjoitetaan, sitä enemmän niitä tapahtuu. Syntyy kopiointiefekti.”
Keväällä 20 keskeisen median päätoimittajaa julkaisi kannanoton luotettavan median puolesta ja tuomitsivat ns. valemediat (näin he itse julistivat itsensä luotettaviksi, kirj. huom.). Paatero kohottaa syyttävän sormensa:
”Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, ettei tämä luotettava mediakaan aina noudata omia journalistin ohjeita nimenomaan siltä kohtaa, jossa oikeellisuus tulisi tarkistaa ja pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”
Virkavaltaa väheksytään?
Poliisia on laillista ja helppoa syyttä – julkisuuskin on aina taattua. Osa toimittajakunnasta edustaa jo valmiiksi asennemaailmaa, joka ei virkavallasta pidä. Kuinka paljon saa huomiota esimerkiksi teiden nopeusvalvonta?
Jos virkavalta pitelee pyristelevää ja fyysisesti vastustavaa häirikköä, asia on tutkittava sen aiheuttaman julkisuuden vuoksi. Vaikka poliisi ei saisi huomautusta tai syytteitä, prosesseista aiheutuu negatiivista julkisuutta – syyttä.
Mutta sitten Paatero myöntää ja huolestuu: Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnion oikeudenkäynnit ovat kestäneet tuskastuttavan kauan. Paatero manailee:
”En ole koskaan ymmärtänyt sitä intoa ja suunnatonta energian tuhlaamista siihen, olivatko Keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisilaitoksen suhteet kunnossa vai eivät… Ihmettelen, että tässä tilanteessa jotkut osoittavat vieläkin katkeruuttaan muun muassa vuotamalla salassa pidettäviä tietoja julkisuuteen… Aarnioon kohdistettuja syytteitä lienee noin 30, lisääkin voi vielä tulla. Olen surullinen tilanteesta. Suomessa on kuitenkin syyttömyysolettama siihen saakka, kunnes lainvoimainen oikeudenpäätös on annettu. Esitutkinta ei sitä tosiasiaa muuksi muuta, ei yhden henkilön syyteharkinta eikä median tarve tuomita.”
Oma tuskastuttava vaikutus on poliisin maineeseen ns. Auer-vyyhdessä, jossa on alkanut varmistua Anneli Auerille tulossa olevat jättikorvaukset tutkintovangittuna vietetyistä kuukausista.
Noloa oli myös seurata loppuvuonna 2013 silloisen sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) ja poliisiylijohtaja Paateron julkista neljän vuorokauden mittaista yhteenottoa. Aiheena olivat epäselvyydet poliisin salaisten tietolähteiden rekisteröinneissä.
Räsänen kävi asian suhteen niin kuumana, että suositteli julkisesti Paateron jättäytyvän eläkkeelle edessä olleen viikonlopun aikana. Räsäsen tomeruus romahti siihen, kun poliisiylijohtaja pysyi poliisiylijohtajana eikä jäänyt eläkkeelle.
Kirjan julkistustilaisuudessa Paatero kertoi, ettei vieläkään ymmärrä mistä asiassa oikein oli kyse. Ristiriitaiselta kyllä kuulosti toisaalta se, että Paatero kyllä tiesi epäillä, keitä Räsäsen taustalla oli ollut. Vaan eipä Paatero kertonut, vaikka siihen olisi ollut oiva tilaisuus juuri nyt, eikä enää myöhemmin.
Mikko Paatero: Sisäinen turvallisuus horjuu. Docendo 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.
