Perusoikeusasiantuntijat Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen arvostelevat tapaa, jolla koronaepidemian päätöksiä on taustoitettu ja kuinka niistä on viestitty eteenpäin.
Päätään on nostanut ”välttämättömyyden retoriikka”. Siinä päätöksiä pyritään esittämään juridisena pakkona, vaikka todellisuudessa poliittista liikkumavaraa olisikin. Riskinä on, että harmaista asioista tulee äkkiä mustavalkoisia, eikä kansa saa tietää, että kyse on lopulta poliitikkojen valinnoista.
– Välttämättömyyden mantraa toistetaan nyt monessa yhteydessä: onko jokin perusoikeusrajoitus välttämätön, onko matkan tarkoitus välttämätön, onko rajoitusten purkaminen oikeudellisesti välttämätöntä, Firenzen European University Instituten kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Scheinin toteaa sähköpostitse Verkkouutisille.
Hänen mukaansa välttämättömyydestä on tullut ”eräänlainen konsensuspolitiikan viikunanlehti”.
– Perustuslakivaliokunnan tai ministerin ei tarvitse esittää mitään muuta perustelua kuin että jokin todetaan oikeudellisessa mielessä välttämättömäksi. Asia lakkaisi olemasta mielipidekysymys ja poistuisi politiikan piiristä, Scheinin jatkaa.
Tästä nähtiin esimerkki vaikkapa Uudenmaan sulun yhteydessä. Sen purkamista kuvattiin julkisesti juridiseksi pakoksi, vaikka moni asiantuntija olikin sitä mieltä, ettei asia ole mustavalkoinen. Poliittinen pelivara nousi tuolloin Verkkouutisten tiedon mukaan esiin perustuslakivaliokunnan suljettujen ovien takanakin. Virallisissa yhteyksissä tätä ei pahemmin tuotu esiin.
Martin Scheinin korostaa, että välttämättömyys on yksi perusoikeuksien rajoitusedellytyksistä.
– Ehdotetun toimenpiteen pitää olla tilanteen – nyt siis koronaepidemian – erityisten olosuhteiden vaatima.
Ei siis riitä, että “asiantuntijat” ehdottavat sitä, vaan sen tueksi on oltava esitettävissä selkeä näyttö siitä, että tavoiteltu vaikutus todella saavutetaan toimenpiteen kautta.
– Esimerkiksi symboliset tai “totutut” toimet eivät voi olla välttämättömiä jos tuota näyttöä ei ole.
– Ja kolmanneksi, välttämättömyyteen kuuluu, ettei samaa tavoitetta voida samassa määrin saavuttaa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin, vaikka ne esimerkiksi maksaisivat enemmän.
Valintoja tehdään epäpoliittisiksi
Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautainen toteaa oikeudellisen todellisuuden ja oikeudellisen retoriikan erkaantuneen toisistaan.
Hänen mukaansa hallitus on valinnut viestintästrategian, jossa on yhtäaikaisesti luotu sosiaali- ja terveyspoliittisen välttämättömyyden ja oikeudellisen välttämättömyyden retoriset käsitteet.
– Niiden avulla poliittisia valintoja on ikään kuin tehty epäpoliittisiksi. Se on saattanut olla hyvä strategia valmiuslain käyttöönoton yhteydessä – ainakin viestinnällisesti. Se on kuitenkin hieman ongelmallisempi strategia nyt rajoitusten purkamisen yhteydessä, Rautiainen sanoo Verkkouutisille.
– Kun puretaan, alkavat tulla näkyviin ne paikat, joissa olisi voitu poliittisesti toimia myös toisin, hän jatkaa.
Martin Scheinin muistuttaa hänkin poliitikkojen liikkumavarasta. Hänen mukaansa on epätarkkaa sanoa, että tietyn rajoitustoimen lakkauttaminen on oikeudellisesti välttämätöntä, jos valmiuslain mukaiset edellytykset sille eivät enää täyty.
– Kyllä poliitikoilla olisi liikkumavaraa toteuttaa sama tai samankaltainen rajoitus uuden lain muodossa, jolloin perusoikeusrajoitusten välttämättömyysvaatimus asettuu hieman toisin kuin jos rajoituksia poikkeusoloihin vedoten toteutetaan valmiuslain nojalla asetusteitse.
Valmiuslakia voimaan saattaessa annettiin Pauli Rautiaisen mukaan ymmärtää, että sen käyttö on tällaisissa poikkeusoloissa pääsääntö – eräänlainen normaali.
– Itse asiassahan valittu malli on oikeudellinen poikkeus. Siis poikkeus siitä, miten poikkeusoloissa tulisi toimia. Meidän oikeudellinen pääsääntömme on esimerkiksi erittäin tarkkaan alueellisesti rajatut toimet.
Pauli Rautiaisen mukaan julkisuudessa on kuitenkin annettu ymmärtää, että valmiuslaki olisi ”tylppä” instrumentti, jonka nojalla voidaan tehdä vain karkeita valtakunnallisia toimenpiteitä.
– Tämä tylppyys ei todellisuudessa ole mikään oikeudellinen välttämättömyys vaan poliittinen valinta, josta valtioneuvosto myös pitää kynsin hampain kiinni, hän sanoo.
Tylppiä yleistoimia saatetaan Martin Scheininin mukaan haluta suosia, kun kaikkia vaalipiirejä pyritään kohtelemaan yhdenmukaisesti. Hän muistuttaa, että oikein kohdennetut täsmäkeinot on kuitenkin helpompi osoittaa välttämättömiksi.
Alueelliset toimet pääsääntö
Kysymykseen alueellisten toimien mahdollisuudesta on törmätty viime päivinä ravintoloiden kohdalla. Suomen koronaepidemia on voimakkaasti alueellinen ja isossa osassa maata tartuntoja ei ole ollut pariin viikkoon enää käytännössä juuri lainkaan. Tästä huolimatta niin ravintoloiden sulkeminen kuin niiden asteittaista avaamistakin koskevat ratkaisut on tehty alusta pitäen valtakunnallisella tasolla.
Mitään oikeudellista pakkoa tällaiseen toimintatapaan ei siis kuitenkaan Pauli Rautiaisen mukaan ole ollut. Asia on jopa päinvastoin. Valmiuslain oikeasuhtaisuusvaatimus suorastaan edellyttäisi pohtimaan alueellisia toimia.
Tämä on noussut esiin perustuslakivaliokunnassakin. Se on yhtäältä siunannut hallituksen toimet, mutta toisaalta valittanut nimenomaan valmiuslain käyttöä koskevista tiedonsaantiongelmista.
Pauli Rautiaisen mukaan tiedonsaannin puutteet ovat voineet käytännössä estää valiokuntaa tekemästä muuta kuin hyväksymästä hallituksen toimia.
Ravintoloiden sulku olisi Rautiaisen mukaan muutenkin ollut tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa alun alkaenkin tartuntatautilain perusteella.
– Kiinnostava ilmiö on se, että nyt kompuroinneiksi osoittautuneet asiat ovat monet sellaisia, joista oikeusoppineet yrittivät viestiä jo ennen niiden säätämistä, että ne kannattaisi tehdä teknisesti toisin ongelmien välttämiseksi.
Hallitus on Pauli Rautiaisen mukaan kuitenkin selvästi halunnut poliittisesti pitää kiinni valmiuslakikeskeisyydestä ja tylpistä valtakunnallisista toimista.
– Se on ollut poliittinen valinta.
