Häntä USA epäilee Suomeen liitetyssä Venäjän salakuljetusjutussa

Virolaismies luovutetaan Yhdysvaltoihin lähipäivinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset kertoo tästä löytyvässä jutussa erikoisesta rikosvyyhdestä, jossa amerikkalaisia korkean teknologian komponentteja on ilmeisesti hankittu pestyllä venäläisrahalla Yhdysvalloista ja järjestetty Viron ja Suomen kautta Venäjän sotateollisuudelle.

Yhdysvaltojen viranomaisille on pyritty uskottelemaan, että tavarat jäävät Suomeen ja Viroon. Tarkoituksena on amerikkalaisviranomaisten mukaan ollut salata lähetettävien tavaroiden luonne ja todelliset vastaanottajat.

Virossa media uutisoi torstaina Viron hallituksen hyväksyneen tapaukseen liittyvän Viron kansalaisen luovutuksen Yhdysvaltoihin. Henkilön nimeä ei kerrottu julki. Myös syytteiden sisältö ja tapauksen yksityiskohdat pidettiin salassa Yhdysvaltojen pyynnöstä. Julkisuuteen on kerrottu ainoastaan, että virolaismiestä syytetään Yhdysvalloissa 52 rikoksesta vuosina 2012-2015.

Verkkouutiset vahvistaa, että luovutettava henkilö on syyskuun lopussa Yhdysvaltojen pyynnöstä Virossa pidätetty Valeri Kosmatshov, 66. Pidätyksestä lokakuussa uutisoineen virolaisen Õhtulehden mukaan Kosmatshov on työskennellyt Tallinnan teknillisen korkeakoulun kybernetiikan instituutissa vuosina 1977-1993. Verkkouutisten tietojen mukaan hänet lennätetään Yhdysvaltoihin lähipäivinä.

Kosmatshovin virolainen asianajaja Vladimir Sadekov kiisti torstaina Verkkouutisille päämiehensä syyllistyneen minkäänlaisiin rikoksiin. Hän ei suostunut kuitenkaan kommentoimaan tapauksen yksityiskohtia tai vahvistamaan, mistä Kosmatshovia tarkalleen syytetään. Sadekovin mukaan Kosmatshovilla on asianajaja myös Yhdysvalloissa. Virolaisjuristi aikoo matkustaa päämiehensä perässä Yhdysvaltoihin ja osallistua hänen puolustukseensa.

Kosmatshovin tapaus liittyy alta löytyvässä jutussa uutisoituun Pavel Fliderin ja hänen Trident International -yhtiönsä salakuljetus- ja rahanpesujuttuun. Oikeudenkäynti on määrä pitää Fliderin jutun tapaan Kaliforniassa. Käsittelyjen uskotaan alkavan maaliskuussa.

LUE MYÖS:
USA epäilee: Sotateknologiaa kuljetettiin salaa Suomen kautta Venäjälle

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)