HS-gallup: Epidemia ei kohtele suomalaisia samanarvoisesti

Tutkijoiden mukaan kriisi osuu enemmän pienituloisiin ja nuorempiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusepidemia ei ole kohdellut kaikkia suomalaisia samanarvoisesti, selviää Helsingin Sanomien teettämästä kyselytutkimuksesta.

Lähes joka viides kyselyyn vastannut arvioi taloudellisen tilanteensa heikentyneen kuluneen vuoden aikana. Alle 31-vuotiaista vastaajista 25 prosenttia ja opiskelijoista 26 prosenttia kertoi taloudellisen tilanteensa heikentyneen kuluneen vuoden aikana. Yrittäjistä 27 prosenttia ja työntekijöistä 28 prosenttia vastasi näin.

Myös pienituloisten keskuudessa taloudellisen tilanteen kerrottiin heikentyneen huomattavasti keskimääräistä useammin. Alle 20[nbsp]000 euroa vuosituloa ansaitsevista 28 prosenttia ja 20[nbsp]000–35[nbsp]000 euron vuosituloilla elävistä 31 prosenttia kertoi taloustilanteensa heikentymisestä.

Vastaajista 35 prosenttia arvioi rahaa jääneen tavanomaista enemmän säästöön kuluneena vuonna. Tässä vastauksessa taas korostuvat hyvätuloiset, ylemmät toimihenkilöt ja akateemisesti koulutetut. Ylemmistä toimihenkilöistä näin vastasi 48 prosenttia ja yli 85[nbsp]000 euroa vuodessa ansaitsevista 49 prosenttia.

– Nämä ovat linjassa ennakkokäsitysten kanssa, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.

– Koronakriisille on etenkin globaalisti ja jossain määrin myös Suomessa leimallista se, että kriisi osuu enemmän pienituloisiin ja nuorempiin.

Jyväskylän yliopiston sosiologian professori, kulutustutkija Terhi-Anna Wilska on samoilla linjoilla Lehmuksen kanssa.

– Mitä huono-osaisempi ja nuorempi on ollut, sitä enemmän on kärsinyt.

HS:n teettämä kysely tehtiin 11.–16. joulukuuta, jolloin rokotusaikatauluista ei ollut vielä selvyyttä. Haastatteluja tehtiin 1 031. Tutkimustulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla noin 3,1 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)