Sisäministeriö on lähettänyt lausunnolle lakiluonnoksen reservipoliisijärjestelmän uudistamisesta. Lausuntokierros päättyy 4 toukokuuta.
Helsingin Sanomat kertoo, että reservipoliisit auttaisivat poliiseja ”normaaliolojen häiriötilanteissa”. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi terrori-iskut, kyber- ja hybridiuhat, laaja maahantulo, ydinvoimalaan kohdistunut rikos, kemiallisten tai biologisten aineiden rikollisen levityksen seuraukset ja suuronnettomuudet.
Reservipoliisien varustukseen kuuluisivat haalarien, suojaliivien ja varustevyön lisäksi kaasusumutin, pamppu, käsiraudat ja jopa ampuma-ase.
Lehden mukaan reservipoliisin toimintavaltuudet olisivat laajat. Reservipoliisi voisi käyttää jopa ampuma-asetta, jos sen käyttöön on saatu koulutus.
Reservipoliisit eivät toimisi pääsääntöisesti itsenäisesti vaan ammattipoliisin apuna ja välittömässä ohjauksessa.
Tavoitteena on värvätä reservipoliisiksi esimerkiksi armeijassa sotilaspoliisikoulutuksen saaneita henkilöitä.
Noin kahden tuhannen henkilön reservipoliisijärjestelmän ylläpito maksaisi noin 500 000 euroa vuodessa.
– Reservipoliisijärjestelmä on kustannustehokas lisä poliisin toimintakykyyn normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Samaan aikaan on selvää, ettei se korvaa poliiseja, joiden määrää ja resursseja on tarpeen ylläpitää jatkossakin, sisäministeri Kai Mykkänen sanoo sisäministeriön tiedotteessa.