HU: Helsinki ei enää puhu esimiehistä vaan esihenkilöistä

Pääkaupunki neutralisoi nimikkeet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kaupunki on ottanut sisäisessä viestinnässään ja puhutellessa käyttöön esihenkilö-sanan esimiehen tilalle.

Toinen muutos on jo nähtävillä kaupungin pelastuslaitoksella, jossa palomiehet ovat muuttuneet pelastajiksi. Työntekijät puhuvat virkamiesten sijasta viranhaltijoista.

Helsingin Uutisten mukaan uudistus pohjautuu kaupungin tasa-arvotoimikunnan suositukseen viime vuoden lopulta. Viralliset työnimikkeet eivät ole vielä muuttuneet, eivätkä uudet termit ole toistaiseksi käytössä tietojärjestelmissä.

Tavoitteena on neutralisoida kaikki mies-loppuiset ammattinimikkeet. Helsingin käyttämistä 1274 nimikkeestä 45:ssä oli aiemmin käytössä sukupuoleen viittaava pääte.

Näitä olivat esimerkiksi laitosmies, raidemies, mittausmies ja huoltomies. Kaupungin voimavarat eivät riittäneet tänä vuonna nimikkeiden muutosprosessiin, joten asia pyritään laittamaan ensi vuoden toimintasuunnitelmaan.

– Nimikkeiden neutralisoinnilla haluamme viestittää, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteneminen on meille tärkeätä ja edistämme sitä systemaattisesti. Neutraalisuuden näkökulmasta se on asia, joka halutaan korjata, Helsingin henkilöstöjohtaja Nina Gros sanoo HU:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)