Ilmoitin eilen eroavani Journalistiliitosta. Ehdin olla jäsenenä toistakymmentä vuotta, mutta ratkaisu olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.
Liiton puheenjohtajan Hanne Ahon näkemykset Helsingin Sanomien tiedustelujutusta olivat viimeinen pisara. Kun erittäin salaiseksi luokiteltua sotilastiedustelumateriaalia julkaisseet toimittajat joutuivat tekemisistään tikunnokkaan, näin saman kaavan toistuvan – jälleen kerran. Liitto puolusti omiaan. Oli huolissaan sananvapaudesta. Oli huolissaan lähdesuojasta. Piti rikostutkinnan ulottamista HS:n toimittajiin ”arveluttavana sananvapauden ja yhteiskunnan avoimuuden näkökulmasta”.
Asetelma tuntui nurinkuriselta. Suorastaan väärältä. Ikään kuin kansalliseen turvallisuuteen liittyvää vakavaa tietovuotorikosta tutkiva poliisi olisikin se konna ja tietokoneensa kovalevyä hakannut toimittaja sankari, joka suojeli lähdettään – siis ketä? Sitähän toimittajan ei tarvitse kertoa. Lähdesuoja kun on pyhä ja sen murtaminen olisi erittäin poikkeuksellista. Nähtäväksi jää, miten tässä käy.
Helsingin Sanomien tiedustelujuttujupakassa on piirteitä, jotka eivät mahdu omaan oikeustajuuni. ”Yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon julkaiseminen on toimittajan ammatillinen velvollisuus”, sanoi Hanne Aho kannanotossaan. Olen samaa mieltä tästä. Mutten siitä, että HS:n tiedustelujutun (16.12) yhteydessä julkaistu korkeimman suojaustason materiaali oli yhteiskunnallisesti – suuren yleisön kannalta – merkittävää. Se ei paljastanut mitään laittomuuksia eikä yhteiskunnallista epäkohtaa, mikä olisi oikeuttanut julkistamisen. Päinvastoin siitä saattoi ja saattaa koitua vahinkoa kansalliselle turvallisuudelle, minkä yksityiskohtia toimittajien voi olla vaikea arvioida.
Kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll huomautti Ylen A-studiossa, että jos media saa sotilastiedustelua koskevaa kriittistä materiaalia haltuunsa, se voisi toimia myös toisin kuin että julkaisisi sitä. Avaus ei näytä herättäneen innostusta mediassa.
”Journalisti vaalii laadukasta journalismia, sananvapautta ja alan parhaita perinteitä. Journalisti tarkastelee kriittisesti media-alaa ja sen ilmiöitä”. Tällaiset hienot lauseet on kirjattu Journalistiliiton ammattilehden Journalistin avausaukeamalle.
Vuosien saatossa olen havainnut, ettei niille ole katetta. Journalistiliitto ja sen ammattilehti Journalisti ovat asettuneet julkisuuteen nousseissa kiistoissa varsin kritiikittömästi toimittajien puolelle. Oli sitten kyseessä Sipilä-uutisointi tai sen väitetty vaikutus Suomen ”putoamiseen” kolmoseksi lehdistönvapausindeksissä, mikä on indeksin pisteitä lähemmin tarkastellen vähintäänkin kyseenalaista. Tai yksipuoliset kannanotot selvitykseen, jonka mukaan poliitikot suhtautuvat tiedotusvälineisiin aiempaa kriittisemmin.
Syyttävä sormi osoittaa yleensä aina muualle kuin toimittajiin.
Toimittajat vahtivat tarkkaan poliitikkojen ja muiden vallankäyttäjien työreissuja ja näiden vastaanottamia etuja eri tahoilta. Vähemmän on harjoitettu itsekriittisyyttä toimittajien ”voitelusta”: ilmaisista lounaista, matkoista ja monista muista.
Yhteiskuntaa kriittisesti tarkastelevan toimittajan pitää osata katsoa myös peiliin. Se on kaiken edellytys. Olen urani aikana tehnyt paljon virheitä. Kiireessä on tapahtunut huolimattomuuksia tai harkintakyky on saattanut pettää. Olen pari kertaa pyytänyt myös henkilökohtaisesti anteeksi – jopa poliitikolta. Toki vain tilanteissa, kun olen katsonut sen aiheelliseksi.
En ole kaivannut Journalistiliitosta automaattista selkään taputtelijaa. Sananvapaus kuulostaa hienolta, mutta sitäkin pitäisi uskaltaa pohtia nykyistä kriittisemmin. Sananvapautta ei ole ilman vastuuta. Lähdesuoja on tärkeä asia, mutta niin on lähdekritiikkikin. Turvallisuusympäristön muutos informaatiovaikuttamisineen haastaa pohtimaan näiden merkitystä uudella tavalla.
Sosiaalinen media tuo omat haasteensa. Kansalaisten medialukutaito on usein uskomattoman heikko. Jutut luetaan omista kuplista käsin – haluamillaan tavoilla. Mutta on toimittajillakin tässä peiliin katsomista. Hakemalla haettu klikkiotsikko vie helposti huomion itse asiasta ja edesauttaa asiallisenkin jutun suostumista väärille urille. Sitä voi olla sen jälkeen mahdoton pysäyttää.
Toivon rakentavaa keskustelua sananvapaudesta.
