IS: Vaalipiirien kokoero kasvaa entisestään

Vaalipiirien kokoero kasvaa entisestään tulevina vuosikymmeninä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syynä on se, että väestö keskittyy entistä voimakkaammin pääkaupunkiseudulle, Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. Samalla kyseisten vaalipiirien edustajat ovat vaali vaalilta yhä vahvemmin edustettuina myös eduskunnassa.

Kehitys on väistämätön, sillä kansanedustajien paikkojen jako 13 vaalipiirin kesken tapahtuu Ahvenanmaata lukuun ottamatta vaalipiirin Suomen kansalaisten lukumäärän perusteella.

Ilta-Sanomat laski, miten Tilastokeskuksen ennusteiden mukainen väestönkehitys vaikuttaisi vaalipiirien paikkamääriin vuoden 2039 eduskuntavaaleihin mennessä.

Ylivoimaiset voittajat olisivat yhteensä kahdeksalla lisäpaikalla Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirit. Kun vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirin paikkamäärä oli 36, olisi vastaava luku vuoden 2039 eduskuntavaaleissa peräti 40. Helsingin vaalipiirin paikkamäärä kasvaisi neljällä 26:een.

Yhdellä paikalla edustajainmääräänsä kasvattaisivat myös Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen vaalipiirit.

Keski-Suomessa ja Ahvenanmaalla paikkajako säilyisi ennallaan, mutta kaikki loput vaalipiirit olisivat häviäjien puolella. Oulu, Vaasa, Savo-Karjala, Satakunta ja Lappi menettäisivät yhden paikan, Häme kaksi ja Kaakkois-Suomi kolme paikkaa.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa jaossa olevien edustajanpaikkojen määrä muuttui kahdessa vaalipiirissä, kun Uusimaa sai yhden lisäpaikan ja Savo-Karjala menetti yhden paikan.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan vuoden 2023 eduskuntavaaleissa melko varmasti Helsinki kasvattaa paikkamääräänsä yhdellä ja Kaakkois-Suomi menettää yhden paikan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)