Shteellisesti eniten koronarokotuksia maailmassa on Our World in Datan mukaan nyt annettu Israelissa. Siellä 3,2 ihmistä sadasta on saanut rokotuksen.
Noin yhdeksän miljoonan asukkaan Israelissa on nopeasti annettu jo yli 300000 rokotusta. Meneillään on jättimäinen kansallinen projekti.
Sunnuntaina Israelissa alkoi kolmas lockdown. Rokotuksia maassa kuitenkin annetaan klinikoilla jopa kellon ympäri ja sapatista välittämättä jokaisena viikon päivänä.
Israel pyrkii ensi viikonvaihteeksi vauhtiin, jossa rokotetaan 150 000 ihmistä vuorokaudessa. Terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijät, riskiryhmäläiset ja kaikki yli 60-vuotiaat on määrä rokottaa Israelissa seuraavan kahden viikon aikana.
Syntyvän suojan pitäisi tarkoittaa kuolemantapausten täysin olennaista vähenemistä jo joidenkin viikkojen päästä tai viimeistään maaliskuuksi. Israel saattaa olla rokottanut kaikki halukkaat jo, kun muualla länsimaissa vasta aloitellaan.
Israelin on kerrottu maksaneen Pfizerin rokotteesta kaksi kertaa enemmän kuin mitä EU on maksanut.
Pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi videollaan hänellä olevan ”giganttisia uutisia” viikon aluksi. Hän sanoi Israelin olevan nyt maailmanmestari ja pyrkivän ennätykseen rokottamalla kuukauden aikana kaksi kertaa 2,25 miljoonaa ihmistä, neljänneksen väestöstä.
– Käynnistämme massiivisen immunisaatiokampanjan, jollaista maailmassa ei ole ennen ollut, ja prosessissa pyydän teitä lyhyeen tiukkaan lockdowniin. Nämä kaksi asiaa yhdessä vievät meidät ensimmäisenä maailmassa ulos koronapandemiasta, Benjamin Netanjahu sanoi.
– Kun olemme saaneet tämän vaiheen (kriittiset ryhmät) tehtyä, voimme nousta koronasta 30 vuorokaudessa, avata talouden ja tehdä asioita joihin mikään muu maa ei pysty.
Due to Netanyahu's tireless efforts to obtain vaccines, Israel is poised to be the first country to emerge from corona https://t.co/kVwaNia6P1
— Aaron Klein (@AaronKleinShow) December 26, 2020
In Israel, doctors are skipping the sabbath, to vaccinate people 24/7 and are vaccinating 0,5-1% PER DAY
In the EU, in some odd PR-stunt #EUvaccinationdays, we are spending time coordinating vaccine-launch
Speed is of the essence, as @ATabarrok sayshttps://t.co/rh9zsCB3UZ
— Marc Sabatier Hvidkjær (@marcopolo1815) December 27, 2020
גאווה לאומית: ישראל אלופת העולם בחיסונים! ?? pic.twitter.com/KkXYTd9UEi
— Benjamin Netanyahu (@netanyahu) December 27, 2020
LUE MYÖS:
Rokotettuja nyt: Suomessa kymmeniä, USA:ssa kaksi miljoonaa