Kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok.) mukaan avoimempi pakolaispolitiikka edellyttää Suomelta uudistuksia niin työmarkkinoihin kuin sosiaaliturvaan. Vartiainen kirjoittaa asiasta blogissaan.
Vapaan liikkuvuuden kannattajaksi tunnustautuvan Vartiaisen mukaan tätä olisi mietittävä myös vasemmistossa.
– Vasemmistoliitto on korostanut, että turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, joka on voimassa aina. Opetusministeri Li Andersson (vas.) on syyttänyt kokoomusta, joka on koettanut tivata vastausta siihen, tukeeko hallitus ja sen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) Kreikan toimintatapaa, Vartiainen kirjoittaa.
Vartiainen syyttää vasemmistoliittoa ”epäjohdonmukaisuudesta”.
–Arvostan opetusministeri Li Anderssonin periaatteellisuutta ihmisoikeusasioissa, mutta vasemmistoliiton periaatteellisuus on surkean epäjohdonmukaista sen suhteen, mitä avoimempi ja vastaanottavampi pakolaispolitiikka meiltä ja Euroopan unionilta oikeasti edellyttäisi.
Vartiaisen mukaan EU, Suomi mukaan lukien, ”on tällä hetkellä poliittisesti kyvytön ottamaan vastaan suuria määriä turvapaikanhakijoita”.
– Suomi on superjäykkine työmarkkinoineen ja nykyisen sosiaaliturvansa kanssa täysin kyvytön tarjoamaan laajalle joukolle tulokkaita sellaiset mahdollisuudet oman toimeentulon hankkimiseen, joka pitäisi laajan turvapaikkaperustaisen maahanmuuton sosiaalisesti ja taloudellisesti mahdollisena ja poliittisesti hyväksyttävänä, Vartiainen arvioi.
Kokoomusedustaja kehottaakin vasemmistoa pohtimaan sellaisia uudistuksia, joilla ongelmat saataisiin ratkaistua.
– Mutta kokoomusta syyttävän Li Anderssonin kannattaisi miettiä, mitä laajan pakolaisjoukon integroiminen Suomeen oikeasti edellyttää. Ainakin sellaisia asioita kuin työehtosopimusten yleissitovuuden purkaminen, sosiaaliturvan perinpohjainen uudistaminen nykyistä velvoittavammaksi ja vapaasti sovittava oppisopimusajan palkka — näin alkajaisiksi joitakin reformisuuntia mainitakseni.
– Tällaisia asioita vasemmiston kannattaisi miettiä. Vasemmiston ihmisoikeusajattelu näyttää yltävän lähinnä siihen, että myös toimeentuloa sosiaaliturvan varassa pidetään ihmisoikeutena eikä ketään tarvitse velvoittaa huolehtimaan toimeentulostaan. Tällaista ”ajattelua” ei julkistaloutemme kestä edes siinä tapauksessa, että turvapaikanhakijoita ei olisi tulossa maahan.
– Mutta minun onkin vaikea ymmärtää, miten vasemmiston ajatus tässä juoksee. Ranskalle tyypilliset siirtolaislähiöt, joissa puolet nuorista on työttömiä, eivät ole hyvä tulevaisuudenkuva kenellekään, Vartiainen kirjoittaa.