Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen hämmästelee pääministeri Sanna Marinin (sd.) lausuntoja Kaipolan suljettavasta paperitehtaasta. Mykkänen viittaa Ylen Ykkösaamun haastatteluun.
– Äänessä oli muita syyttelevä, puolueensa vasemmalta laidalta valittu SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin. Ei se pääministeri, joka on koronakriisissä koonnut kansaa ja korostanut ratkaisuja syyttelyn sijaan, Mykkänen kirjoittaa Uudessa Suomessa.
Mykkänen kysyy, että pelastetaanko pääministerin mielestä työpaikkoja yrityksiä haukkumalla.
– Pääministerin esiintyminen osoitti minusta ylimielisyyttä teollisuuden työpaikkojen pelastamisen edessä. Hän valitsi pelastaa työpaikkoja haukkumalla yrityksiä sen sijaan, että keskittyisi siihen, mihin hallitus oikeasti voi vaikuttaa: Suomen houkuttelevuuteen yritysten toiminnalle, hän kirjoittaa.
Mykkänen vaatii hallitukselta toimia, joilla Suomen kilpailukykyä parannetaan.
– Ei ehkä olisi täysin mahdotonta tehdä kilpailukykypaketti, jonka myötä vaaka kallistuisikin siihen, ettei Kaipolan paperitehdasta kannata sulkea ensimmäisenä. Tai ainakin voidaan vaikuttaa siihen, sulkeeko Stora Enso seuraavana koneen Suomesta vai jostain muualta. Nyt olisi tilaus kriisikokoukselle ja toimille, joilla palautettaisiin uskoa investoida ja palkata Suomessa.
Hallituksen pitäisi Mykkäsen mielestä päivittää ohjelmansa tähän päivään.
– Tällaisia esityksiä ovat tehneet myös Keskustan vaikuttajat ja tuore SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynenkin. Ohjelma tulisi tuoda eduskuntaan käsiteltäväksi.
Pääministeri on torjunut ajatuksen uudesta hallitusohjelmasta.
– Kun pääministeri nyt sulki tämän ikkunan, en tiedä jääkö meille muita keinoja Suomen pelastamisen strategian selvittämiseksi kuin tehdä välikysymys hallitusohjelman nurkkapulttien päivittämisestä, Mykkänen kirjoittaa.
Pelastetaanko työpaikkoja haukkumalla yrityksiä? Voiko paperitehdasta valita pyörittää jos se kannattaa muita huonommin? Vai pitäisikö @MarinSanna keskittyä siihen, miten Suomi olisi houkuttelevin paikka investoida ja palkata? Hallitusohjelma uusiksi? https://t.co/3QRXIeVUrz
— Kai Mykkänen (@KaiMykkanen) August 30, 2020