Kameravalmistaja Kodak on noussut kuolleista, joskin uusi tuleminen tapahtuu kameroiden sijasta nyt lääkemarkkinoilla. Kodak on päättänyt tähytä lääkkeiden raaka-aineen valmistajaksi ja se on laittanut vauhtia yhtiön osakekurssiin.
Heinäkuun lopulla yhtiö ilmoitti Yhdysvaltain hallinnon myöntäneen hanketta varten 765 miljoonan dollarin lainan.
Koronaviruksella oli tässäkin asiassa näppinsä pelissä. Lainan myöntämisen taustalla oli se, että Yhdysvallat haluaa kasvattaa riippumattomuuttaan ulkomailta tuoduista lääkkeistä. Kodakin tavoitteena onkin osaltaan auttaa koronaviruspandemian kukistamisessa.
Kodakin taustalta löytyy pitkä tarina, jossa on paljon yhtäläisyyksiä meille suomalaisille tutun Nokian surullisenkuuluisan tarinan kanssa. Me tunnemme Nokian tarinat kaikkine vaiheineen ja tiedämme myös, miten kosketusnäytön kanssa epäonnistuminen vaikutti osaltaan yhtiön tulevaisuuteen. Mutta mihin kamerajätti Kodak kaatui?
Kodak oli kameroiden pioneeri
Kuten Nokialla, myös Kodakilla oli pitkä historia ja omat menestysvuotensa. Yhtiö perustettiin vuonna 1888 ja aivan kuten Nokiakin, yhtiö perustettiin aikoinaan täysin eri toimialalle, kuin mille kultavuodet osuivat.
Siinä missä Nokia oli Tammerkosken varteen perustettu puuhiomo, Kodak aloitti uransa kemikaalialan yrityksenä, jonka tarkoituksena oli tuottaa vain valokuvissa käytettäviä kemikaaleja. Tie vei kuitenkin hyvin nopeasti kameroiden pariin. Vuonna 1888 julkaistu Kodak No. 1 oli maailman ensimmäinen kamera, jossa käytettiin lasilevyjen sijasta rullafilmiä.
Vielä suurempi läpimurto nähtiin vuonna 1900, kun julkaistiin Kodak Brownie -laatikkokamera. Se teki valokuvaamisesta helppoa, jolloin valokuvaaminen alkoi siirtyä ammattilaisten lisäksi myös tavallisen kansan käytettäväksi.
Maailman ensimmäisen digikamera syntyy
Vuonna 1975 Kodak keksi maailman ensimmäisen digikameran. Se oli leivänpaahtimen kokoinen laite, jolla pystyi valokuvaamaan mustavalkokuvia ilman filmiä. Tallennettua kuvaa voitiin katsoa tavallisesta tv-vastaanottimesta vhs-nauhurin kautta.
Kun keksintöä esiteltiin Kodakin johdolle, se herätti innostuksen sijasta pelkoa. Suuri osa Kodakin toiminnasta perustui tuohon filmin tuotantoon ja markkinointiin. Koska yhtiöllä oli nyt käsissä kamera, joka ei tarvitse lainkaan filmiä, säikähdettiin yhtiössä tuotteen lopettavan kannattavan filmin myynnin.
Toinen päätökseen vaikuttanut tekijä oli myös ensimmäisten digikuvien huono laatu. Kodak luotti siihen, ettei digitaalisten kuvien laatua saada kovin helposti tai nopeasti parannettua, jonka vuoksi digikamera ei tule uhkaamaan perinteistä filmikameraa.
Kaiken kaikkiaan yhtiö tiesi jo tässä vaiheessa, että tämä uusi kamera edustaa tulevaisuutta, mutta siitä huolimatta Kodak jätti keksinnön pöytälaatikkoon. Yhtiö päätti jäädä odottamaan kilpailijoiden liikkeitä.
Pikakuvaus oli kallis tappio monella mittarilla
Ennen kuin ensimmäinen digikamera näki päivänvalonsa, Kodakilla oli ollut toinen vähän samantapainen keksintö pöydällä. 1960-luvulla yhtiö kehitteli maailman ensimmäisen kameran, jolla pystyi tekemään niin sanottua pikakuvausta.
Tässä kävi tismalleen samalla tavalla, kuin kymmenisen vuotta myöhemmin digitaalisen kameran kanssa. Tuote esiteltiin yhtiön johdolle, mutta ei haluttu tarttua, koska tällöinkin pelättiin oman kuvanvalmistusbisneksen taantuvan laitteen myötä.
Vähän myöhemmin pikakuvaus löi kuitenkin läpi, mutta sen teki Kodakin sijasta Polaroid. Tässä vaiheessa Kodak innostuikin uudestaan pikakuvauksesta ja markkinoille tehtiin tästä omanlainen tuote kilpailemaan Polaroidin kanssa.
Polaroidin kanssa kilpailemisesta syntyi iso lopulta patenttiriita. Tätä patenttikiistaa käsiteltiin erilaisissa oikeuslaitoksissa lähes kymmenen vuotta. Kodakilla henkilökunta oli koko ajan varma patenttiriidan voittamisesta, sillä olivathan he hypistelleet käsissään ensimmäisenä pikakuvaukseen soveltuvaa laitetta, vaikkakin hylkäsivät ensiksi idean.
Lopulta Kodak kuitenkin hävisi yllättäen patenttikiistan ja joutui maksamaan 1,6 miljardia dollarin korvaukset, puhumattakaan kiistaan sidotuista resursseista tai imagotappiosta.
Jossittelijat voivat vain miettiä, miltä Kodakin tulevaisuus olisi näyttänyt ilman patenttikiistaa. Mitä jos pikakuvaus olisi otettu heti tosissaan, jolloin olisi vältetty riidat Polaroidin kanssa? Tällöin olisi säästetty miljardisumma dollareita sekä muita resursseja, jotka olisi voitu myöhemmin laittaa digitaalisen kameran kehittämiseen.
Los Angelesin olympialaiset paljastivat Kodakin ylimielisyyden
Siinä missä Nokian huippuvuodet olivat noin 20 vuotta, Kodakilla voittokulkua kesti lähes sata vuotta. Ongelmat alkoivat kärjistyä vasta 1980-luvulla, mutta Kodak piti kiinni omasta strategiastaan muuttamatta sitä.
Hyvä esimerkki Kodakin kovapäisyydestä nähtiin vuonna 1981, jolloin japanilainen kameravalmistaja Fuji vei Los Angelesissa vuonna 1984 pidettävien olympialaisten filmisponsorointioikeudet suoraan Kodakin nenän edestä.
Olympialaiset olivat olleet aiemmin iso juttu Kodakille, ja yhtiö oli ehtinyt tottua paikkaansa olympialaisten virallisena sponsorina. Vaikka Kodakin markkinaosuus oli tuohon aikaan Yhdysvalloissa yli 90 prosenttia, nähtiin Fujin nappaama sponsorititteli pahana arvovaltatappiona. Jotkut Kodakin työntekijät vertasivat tilanteen yllättävää käännettä jopa Pearl Haboriin.
Kodak oli ehtinyt tottua paikkaansa virallisena filmisponsorina, joka näkyi jonkinlaisena ylimielisyytenä sponsorineuvotteluissa. Kodak oli neuvotteluissa korostanut olympialaisille olleensa jo pitkään urheilutapahtuman sponsorina, jonka vuoksi olympialaisten tulisi jatkossakin valita heidät. Seuraavana neuvotteluihin tullut Fuji oli vuorostaan kysynyt samoissa neuvotteluissa sitä, mitä vastapuoli haluaa yhteistyöltä.
Vaikka Kodak hävisikin sponsorointikilpailun, tappio jäi lähinnä henkiseksi. Olympialaisten sponsorointisopimuksien ehtoihin kuuluu, ettei kisapaikalla saa näkyä yhtiön logoja, mutta yhtiö saa käyttää olympiarenkaita omassa markkinoinnissaan. Tappiosta sisuuntuneena Kodak solmi yhteistyön olympialaisia näyttävien tahojen kanssa ja näihin lähetyksiin Kodak sai lopulta ujutettua mainoksensa. Lopulta Kodak sai olympialaisten jopa Fujia enemmän näkyvyyttä brändilleen.
Villiäkin villimpi 1980-luku
Elämä jatkui olympialaisten jälkeen. Elettiin kasinotalouden aikakautta, jolloin kaikilla meni lujaa ja rahaa riitti joka lähtöön. Se näkyi myös Kodakilla niin hyvässä kuin pahassakin.
Vuonna 1981 julkaistiin kiekkokamera, jonka nimitys tuli kiekkomaisesta filmistä, jolle mahtui 15 kuvaa. Se oli siro ja kooltaan noin savukeaskin kokoinen. Kamera itsessään tuntui laadukkaalta ja sillä otetut kuvat olivat laadultaan kohtuullisia.
Kiekkokameran kuvien laatu ei kuitenkaan vastannut odotettua, kun kuvia valmistettiin paikallisesti. Laboratorio-olosuhteissa kuvien laatu oli ollut parempi, kuin massatuotannossa. Jälkeenpäin on epäilty, että liian hätäinen kameran lanseeraus koitui kiekkokameran kohtaloksi, kun ei ollut aikaa parantaa kuvien laatua.
Samoihin aikoihin syntyi myös Sony Mavica, joka oli ensimmäinen filmitön kamera, vaikkei se ollutkaan vielä varsinaisesti digitaalinen kamera. Mavican markkinoille tulemisesta huolimatta Kodak ei vieläkään uskonut omaan filmittömään kameraan. Tässä vaiheessa yhtiö alkoi kuitenkin ymmärtää, että filmitön kamera on väistämättä tulevaisuutta, mutta samaan aikaan pelättiin perinteisen valokuvauksen kuolemaa ja filmin myymisen loppumista.
Tästä huolimatta Kodak oli yhä kameramarkkinan valtias ja rahaa riitti. Olihan yhtiö kalleimpia tavaramerkkejä 1980-luvulla ja yksi arvotetuimpia yrityksiä maailmassa.
1980-luvun lopulla Kodak innostui tekemään paljon erilaisia yrityskauppoja, välillä vähän heppoisinkin perustein. Yritysostoja tehtiin paljon, mutta monet niistä eivät liittyneet lainkaan Kodakin ydintoimintaan. Kodak osti erityisesti keskisuuria ja pieniä yrityksiä, jos niissä nähtiin vähänkin potentiaalia. Parhaimpina aikoina saatettiin ostaa jopa toista kymmentä yritystä yhden kuukauden aikana.
Vauhdikas meno ei rajoittunut pelkästään yrityskauppoihin, vaan myös henkilöstöä palkattiin kevyillä perusteilla. Kun uutta henkilöstöä tuli taloon koulutus ja yhteishengen kasvattaminen vaati liikaa aikaa. Tämän lisäksi kaikkien työntekijöiden piti saada tietty määrä koulutustunteja täyteen vuodessa ja koulutuksia pidettiin työnteon kustannuksella.
Kodak julkaisee viimeinkin digikameran
Kodakin vauhti alkoi hiipumaan 1990-luvullla. Vuosina 1990-1993 yhtiön toimitusjohtajana oli Kay Whitmore, joka reagoi varsin hitaasti alan muutoksiin. Whitmore muistetaan erityisesti eräästä Kodakin ja Microsoftin välisestä kokouksesta, jossa tämä nukahti kesken Bill Gatesin esityksen.
Kodakin ensimmäinen digikamera näki päivänvalonsa vasta vuonna 1997, vaikka suunnitelmat olivat olleet pöytälaatikossa yli 20 vuotta. Ensimmäisen Kodakin valmistaman digikameran hinta oli vajaat tuhat dollaria, mikä oli hieman kilpailijoita enemmän. Kilpailijat olivat kuitenkin ehtineet viedä omien kameroidensa kehityksen astetta pidemmälle, joten Kodak tuli markkinoille liian myöhään.
Viimeinen voitollinen tilinpäätös Kodakilla oli 2007. Vuonna 2012 yritys päätyi yrityssaneeraukseen, mutta selvisi konkurssista. Tästä eteenpäin Kodak jätti kamerat ja filmit keskittyen yritysasiakkaisiin.
Kodakin tarina muistuttaa monilta osin Nokiaa. Molemmat yhtiöt menestyivät ja kasvoivat hurjaa tahtia markkinajohtajiksi, mutta kumpikaan ei kyennyt vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin. Ei edes siinä tapauksessa, että molemmilla oli jossain määrin jopa tulevaisuuden laitteet hyvässä vauhdissa suunnitteilla. Tämän lisäksi oli jonkinlaista vauhtisokeutta ja ylimielisyyttä, jonka aikana unohtui miettiä sitä, mitä kuluttajat haluavat tulevaisuudessa.
RIKHARD WACKER
