Stop-merkki ja rajavyöhykkeen kyltti Imatran Pelkolassa. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

”Katastrofaalisen typerää” – tutkija hämmästelee eduskuntaa

Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suomessa ei ole totuttu julkiseen keskusteluun ulkopolitiikasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak katsoo eilisen eduskuntakeskustelun osoittavan, ettei Suomessa ole totuttu julkiseen väittelyyn ulkopolitiikasta.

Hallitus sai eilen vastattavakseen opposition välikysymyksen hybridivaikuttamisesta. Siinä vaaditaan hallitusta varautumaan nykyistä paremmin ” siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen”. Oppositiopuolueet vaativat, että turvapaikanhaku voidaan keskeyttää määräajaksi silloin, jos turvapaikanhaku on muuttunut turvan hakemisesta ulkovallan painostusvälineeksi Suomea vastaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Keskustelun laukaisijana on ollut Valko-Venäjän rajan EU-naapureiden tilanne. Suomessa tällaisesta vaikuttamisesta on saatu maistiainen talvella 2015-2016, kun Venäjä lähetti Pohjois-Suomeen lyhyessä ajassa 1[nbsp]700 turvapaikanhakijaa. Tilanne saatiin loppumaan kahdenvälisillä neuvotteluilla.

– Keskustelussa on pohjimmiltaan kyse siitä, kuinka löytää tasapaino kansainvälisten velvoitteiden ja ihmisoikeuksien ja kansallisen turvallisuuden sekä laajan skaalan häirinnän välillä, Charly Salonius-Pasternak toteaa eduskunnan keskustelua seuranneessa Twitter-ketjussaan.

– Hallituksen mukaan kyse on virheellisestä vastakkainasettelusta. Oppositio puolestaan pitää hallitusta naiivina, koska mailla on velvoitteita kansalaisiaan kohtaan, hän summaa.

Charly Salonius-Pasternakin mukaan eduskunnan puheenvuoroissa kuultiin aika tiuhaan silkkaa lööperiä.

– Tähän on pakko ottaa kantaa: (hallituksen esittämä) ajatus, ettei kansallisen turvallisuuden lakeja tulisi muuttaa silloin, ”kun tilanne on päällä” ja [käynnissä] kriisi, jossa noita lakeja käytettäisiin ja tarvittaisiin, on katastrofaalisen typerä, hän sanoo.

Tutkija ottaa kantaa myös itse keskusteluun. Hallituksesta on toistuvasti syytetty, että oppositio tekee asiassa sisäpolitiikkaa turvallisuuspolitiikan kysymyksillä.

– Hallitus väittää, että oppositio rikkoo turvallisuuspolitiikan perinteistä konsensukseen perustuvaa lähestymistapaa ottaessaan tämän asian esiin ja että hallitusta ei ole asiallista haastaa tässä – mielenkiintoinen lähestymistapa demokratiaan, Charly Salonius-Pasternak sanoo.

– Oikeasti tämä korostaa sitä, että useimmat suomalaiset eivät ole tottuneet julkiseen ulkopoliittiseen väittelyyn, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS