Käytettyjen autojen tuonti ulkomailta kiihtyy. Tänä vuonna Suomeen tuodaan jo noin 55 000 käytettyä henkilö- ja pakettiautoa. Suomi on lipunut viime vuosien aikana käytettyjen tuonnin kohdemaana Itä-Euroopan maiden joukkoon. Tuodut autot ovat edelleen kotimaassa myytyjä selvästi suuripäästöisempiä. Tuonnin arvo on reilut miljardi euroa, joka on pois kotimaisesta kulutuksesta. Tuonnissa vältetään kotimaan arvolisävero, sillä käytetystä autosta se on useimmiten maksettu uutena lähtömaahan. Kun yhtälöön lisätään korkeat Saksan ja Ruotsin 7 000–9 000 euron sähköautojen hankintakannusteet, kilpailutilanne on kotimaisen 50 000 suomalaista työllistävän autoalan kannalta karu.
Tuonnin kasvun taustalla on niin kotoisia ja kuin ulkoisia syitä: jälkimmäisiä ovat Ruotsin taannoinen ylitarjonta käytetyistä autoista ja kruunun kurssikehitys. Niille emme voi mitään. Tuonnin kotimaiset verokannusteet sen sijaan olisi mahdollista poistaa.
Tuontiin kannustaa autovero – Suomessa ostetaan korkean autoveron vuoksi suuria ja kalliita autoja uutena selvästi vähemmän kuin muissa saman bruttokansantuotteen maissa. Vaikka autoveroprosentti on viime vuosina ladattavien autojen osalta laskenut, keskustelussa helposti unohtuu, että autovero on arvoperusteinen ja vasta toissijaisesti päästöperusteinen. Mitä enemmän arvoa, sitä suurempi määrä euroja autoverona peritään, vaikka veroprosentti olisi sama kuin edullisemmassa autossa. Siksi uutena arvokkaampien autojen vajausta vaihtoautokannassa täytetään valtion suosiollisella kannustuksella käytettyjen tuonnilla.
Toisena autoveroon kietoutuneena syynä käytettyjen autojen tuonnin kasvuun on verotusarvosta tehtävä avokätinen 3–15 prosentin niin sanottu epävarmuusvähennys. Mitä vanhempi auto, sitä suurempi epävarmuusvähennys. Vähennys on kaksivuotiaalla tuontiautolla jo 10 prosenttia. Vastaavaa epävarmuusvähennystä ei kotimaasta ostettujen uusien autojen verotuksessa tunneta.
Epävarmuusvähennys juontaa juurensa noin 10 vuoden taakse, kun hallinto-oikeudet ruuhkautuivat kansalaisten riitauttamista autoveropäätöksistä. EU-oikeudellisista syistä oli tärkeää, ettei autoveroa peritty käytettynä tuoduilta autoilta liikaa, ja niinpä hatusta taiottiin ”epävarmuusvähennys”. EU-tuomioistuimelle olisi riittänyt, ettei käytettynä tuodusta autosta peritä enempää veroa kuin vastaavanlaisissa, kotimaan markkinoilla olevissa autoissa on keskimäärin jäljellä. Verotuksen lähtökohdaksi valittiin kuitenkin varovaisuusperiaate: käytettynä tuodusta autosta ei peritä enempää autoveroa, kuin edullisimmassakaan kotimaan markkinoilla olevassa vastaavanlaisessa autossa on veroa jäljellä. Ei siis etsitty keskiarvoa, vaan käytettynä tuotavien autojen vero lasketaan mahdollisimman pienen verotusarvon kautta.
Kuulostaa hyvältä, eikö? Ei enää riitoja tuontiautojen autoverosta ja kansalaisetkin olivat tyytyväisiä pienentyneeseen veroon. Valitusten määrää minimoivalla varovaisuusperiaatteella on kuitenkin varjopuolensa. Jos lähtökohtana on, että laskennallinen malli ei milloinkaan saa tuottaa tuontiautolle verotusarvoa, joka on liian suuri, on selvää, että malli tuottaa paljon verotusarvoja, jotka ovat pienempiä kuin kotimaassa rekisteröidyissä autoissa keskimäärin. Varovaisuusperiaate muodostaa mekaanisen verohuojennuksen, joka alentaa aina tuontiauton verotusarvoa suhteessa kotimaassa rekisteröityyn autoon. Ja näin valtio on siis tullut luoneeksi pysyvän kannustimen hankkia auto käytettynä ulkomailta kotimaan sijaan.
Liikenteen verotuksen tulevaisuutta pohtinut ja valtiovarainministeriön (VM) kipparoima työryhmä perustelee raportissaan epävarmuusvähennystä itselleni jo kovin tutuiksi tulleilla fraaseilla: verotusarvoa määriteltäessä markkinahavainnoissa ilmenee otantaharhaa. Tosiasiallinen syy on kuitenkin varovaisuusperiaate ja tarve nopeuttaa ja mekanisoida veropäätösten kulkua. Ja vaikka otantaharhaa olisi, on epävarmuusvähennys yliampuvan suuri.
Käytettynä tuotavat autot saavat etua myös lisävarusteiden arvon takia. Kotimaasta hankituilla uusilla autoilla verollisista lisävarusteista maksetaan autovero sentilleen. Jos vastaava auto hankitaan yli kaksi vuotta vanhana käytettynä ulkomailta, ei lisävarusteiden arvoa oteta lainkaan huomioon verotusarvossa. Ulkomailta tuodut autot ovat yleensä viljalti varusteltuja. Arvokkaimmissa autoissa niitä voi olla kymmenientuhansien eurojen edestä. VM ja verohallinto kuitenkin katsovat, että lisävarusteiden vaikutus arvoon sulaa kahdessa vuodessa nollaan. Uskokoon ken tahtoo.
Epävarmuusvähennys sekä lisävarusteiden arvottamatta jättäminen luo tuonnille houkuttelevan verokannusteen. Arvioiden mukaan tuonnin hyöty on verotusarvoltaan 25 000–35 000 euron autossa luokkaa 1 000–4 000 euroa. Arvoltaan ja verotasoltaan korkeammissa autoissa vaikutus on tuntuvin – se selittää osaltaan myös sitä, miksi tuontiin valikoituu ensisijaisesti uushankintahinnaltaan korkeita isokokoisia autoja.
On yllättävää, että VM ei tunnista käytettyjen autojen tuonnin kasvua kansantaloudellisena uhkana ja päästötavoitteiden saavuttamista hankaloittavana haasteena. Liikenteen verotyöryhmän raportissa ohitetaan tuonnin verokertymää rapauttava vaikutus. Tuonti syö verotuloja, sillä käytettyjen autojen kuluttajakaupassa arvonlisäverot jäävät poikkeuksetta lähtömaahan. Tämä tarkoittaa vuosittain reilusti yli 100 miljoonan euron verotulomenetyksiä Suomelle. Lisäksi Verohallinnon tutkimuksen mukaan harmaa talous on yleistä käytettyjen autojen tuonnissa.
Mitä sitten tulisi tehdä? Lyhyellä aikavälillä resepti on seuraava.1. Käytettynä tuotavan auton verotusarvon ja autoveron määrittämisessä tulisi luopua epävarmuusvähennyksen käyttämisestä. Minimissään epävarmuusvähennyksen taso tulisi tarkastaa. 2. Varovaisuusperiaatteen mukaisesta mahdollisimman alhaisen verotusarvon käytännöstä tulee siirtyä keskimääräisen arvon määrittämiseen. 3. Autoveron vientipalautusprosessi tulisi virtaviivaistaa, sillä nykyisin jäännösarvoriski jarruttaa käytettyjen autojen vientiä ja sisämarkkinoiden toimivuutta. Valtio ei myöskään palauta autoveroa yli 10 vuotta vanhasta ulkomaille vietävästä autosta, vaikka tuotaessa se niitä verottaa. Käytetyn auton viennistä tulisi siis tehdä aidosti peilikuva käytetyn tuonnille. Nyt se on sitä vain VM:n väitteissä.
Pitkällä tähtäimellä ainoa perusteltu ratkaisu on autoveron poisto. Muuten autoveroon ja sen monipolviseen historiaan jatketaan uusien, aina vain hullummilta kuulostavien sivujen kirjoittamista. Pistemäinen kansallinen autovero on äärimmäisen hankala sovittaa EU:n sisämarkkinasäännöksiin. Erilaisten valitusten ja tuomioiden jälkeen pakolla tehdyt paikkaukset ovat avanneet uusia ongelmia. Tarvittaisiin rohkeutta suurempaan muutokseen, jotta autokannan kierto nopeutuisi.
