”Kiinan Xi Jinping saattaa syöstä maansa perikatoon”

Kiinan johtajan ottamat riskit voivat asiantuntijan mielestä osoittautua kohtalokkaiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan johtoon vuonna 2012 noussut Xi Jinping on amerikkalaistutkija Jude Blanchetten mukaan ehtinyt valtakautensa aikana betonoida oman asemansa, toteuttaa puhdistuksia kommunistipuolueessa, marginalisoida poliittiset vastustajansa, vaientaa hallintonsa arvostelijat ja vahvistaa merkittävästi maansa vaikutusvaltaa kansainvälisillä foorumeilla.

Toisin kuin edeltäjänsä, jotka pyrkivät edistämään Kiinan talouskasvua vakiintuneiden pelisääntöjen puitteissa, Xi on hänen mukaansa valmis haastamaan koko kansainvälisen järjestelmän isojakaan riskejä kaihtamatta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Xi on yksinkertaisesti sanottuna keskittänyt itselleen paljon valtaa ja järkyttänyt status quota voimallisesti. Pekingillä on hänen mielestään 10–15 vuoden kapea aikaikkuna, jonka kuluessa se pystyy hyötymään teknisistä ja geopoliittisista muutoksista ja samalla vastaamaan merkittäviin sisäisiin haasteisiin, yhdysvaltalaisessa CSIS-ajatushautomossa työskentelevä Blanchette sanoo Foreign Affairs -lehdessä.

Kärsimättömällä otteellaan Xi on hänen mukaansa riskeerannut Kiinan myönteisen kehityksen ja saattanut edeltäjiensä saavutukset vakavasti vaakalaudalle – olipa kyse vakaasta talouskasvusta tai maan hallintojärjestelmän kyvykkyydestä.

Ulkopolitiikassa hän sanoo Xin käpertyneen sisäänpäin ja kääntäneen maataan yhä vainoharhaisempaan suuntaan.

– Xi uskoo kykenevänsä muovaamaan Kiinan tulevaisuutta samaan tapaan kuin keisarit maan tarunhohtoisessa menneisyydessä, hän toteaa.

– Ympäristössä, jossa äärimmäisen vahva ja yhteen päämäärään keskittynyt johtaja ei voi kuulla epämieluisia totuuksia, on katastrofin ainekset, kuten Kiinan nykyhistoria on aivan liian selvästi osoittanut.

Ironista ja traagista

Ennen Xin valintaa Kiinan johtoon kommunistipuolue oli luonut toimivan vallansiirtojärjestelmän, jonka puitteissa hänen olisi aika antaa tilaa seuraajalleen. Viitteitä hänen väistymisestään ensi syksyn puoluekokouksessa ei Blanchetten mukaan kuitenkaan ole nähtävissä.

– Jos Xi odottamatta kuolisi seuraavien kymmenen vuoden aikana eikä seuraajaa ole näköpiirissä, maa saattaisi ajautua kaaokseen, hän sanoo.

Siinäkin tapauksessa, että Xi säilyy hyvissä voimissa, Kiinan malli alkaa Blanchetten mukaan muistuttaa yhä enemmän samankaltaista henkilökulttia kuin edesmenneen Mao Zedongin aikana. Vaikka ilmiö saattaa vaikuttaa ulkopuolisen tarkkailijan silmissä jopa koomiselta, tosiasiassa henkilöpalvonta on hänen mukaansa omiaan heikentämään päätöksenteon laatua.

– Olisi ironista ja traagista, jos Xi – johtaja, joka pyrkii pelastamaan puolueensa ja maansa – syöksisikin ne molemmat perikatoon. Hänen tämänhetkinen kurssinsa uhkaa mitätöidä sen merkittävän kehityksen, jonka Kiina on viimeisten neljän vuosikymmenen aikana kokenut, hän toteaa.

– Xi voi olla oikeassa siinä, että seuraava vuosikymmen on Kiinan pitkän aikavälin menestyksen kannalta ratkaiseva. Sitä hän ei todennäköisesti ymmärrä, että hän itse saattaa olla sen suurin este.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS