Professorien Timo Vihavainen, Ohto Manninen ja Kimmo Rentola sekä Venäjän tiedeakatemian varajohtaja Sergei Zuravljovin teos Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot (Docendo) julkaistiin keskiviikkona. Kirjassa on ennen näkemätöntä materiaalia muun muassa Venäjän presidentin arkistosta, joka on entinen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin arkisto.
Eräät merkittävät löydöt liittyvät Suomen yöpakkaskriisiin syksyllä 1958. Tuolloin Suomeen oli Moskovan yllättäen tullut sille vastenmielinen hallitus, jossa sen tukemat Skdl ja skogilaiset eivät olleetkaan mukana, mutta muun muassa Sdp:n Väinö Leskinen oli.
Jo tätä ennen oli marraskuun 1957 Nkp:n puhemiehistön päätöksessä todettu kirjan dokumentin mukaan, että ”presidentti Kekkoselta on epävirallista tietä tiedusteltava, pitäisikö hän toivottavana joitakin tukitoimenpiteitä meidän taholtamme, jotta hallituskysymys saataisiin ratkaistua Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden kannalta suotuisalla tavalla”.
Toinen kirjan dokumentti on varaulkoministeri Vasili Kuznetsovin (1901-90) erittäin salainen kirjelmä NKP:n keskuskomitealle Urho Kekkosen ehdotuksista 27.9.1958, jolloin kriisi oli päällä. Kirjelmässä todetaan seuraavaa:
Suomen presidentti Kekkonen on epävirallista kautta esittänyt mielipiteenään olevan toivottavaa, että lähiaikoina julkaistaisiin tiedotus SNTL:n Suomen-suurlähettilään V. Z. Lebedevin vapauttamisesta tehtävästään. Aiemmin Kekkonen on puoltanut Lebedevin vaihtamista.
Kekkosen mielestä tällainen tiedotus olisi meidän taholtamme hyödyllinen toimenpide, mikäli samalla ei ilmoiteta uuden suurlähettilään nimittämisestä. Kekkonen katsoo, että kaikki nykyisen hallituksen vastustajat, mukaan lukien maalaisliiton terveet ainekset, ryhtyisivät (silloin) tarmokkaaseen hyökkäykseen hallitusta vastaan. Hän esitti myös, että Lebedevin poisvetopäätöksestä täytyy saada Suomen hallituspiireille vakava signaali siitä, että Neuvostoliitto aikoo muuttaa politiikkaansa Suomen suhteen, mikäli nykyinen hallituskoalitio ei tule tiensä päähän lähiaikoina.
Moskovan johdolle siis raportoitiin, että Neuvostoliiton suurlähettilään poiskutsumista Helsingistä ja seuraajan auki jättämistä, jolla painostettiin Suomen hallitusta eroamaan, esitti Suomen presidentti. Suomessa julki kerrottiin ja jopa omissa päiväkirjoissaan presidentti Kekkonen kirjoitti asiasta eri tavalla.
NKP:n politbyroo teki täsmälleen sen mukaisesti, mitä Kuznetsov raportoi Kekkosen esittäneen.
”Kumpikin valikoi”
Professori Kimmo Rentolan mukaan asiakirja on paitsi ”varsin olennainen” myös hankalasti tulkittava. Hän käy uutuusteoksessa läpi asiakirjaa verraten sitä Urho Kekkosen päiväkirjoissaan kertomaan ja päätyy toteamaan, etteivät kuvailut ole ristiriidassa, vaan täydentävät toisiaan. Kumpikin valikoi.
– Vaikka sanamuotoja kenties venytettiin, ei ole uskottavaa, että KGB olisi tohtinut panna presidentin suuhun täysin perättömiä lausumia. Jos Hruštšov näet sattuisi möläyttämään, että tehän silloin ehdotitte näin, ja Kekkonen kiistäisi ehdottaneensa, raportin tekijät joutuisivat vastuuseen, Kimmo Rentola kirjoittaa teoksessa.
– Kekkonen puolestaan vältti edes muistiinpanoihinsa kirjaamasta aktiivisuuttaan keskustelussa ulkovallan edustajan kanssa hänen itse nimittämänsä Suomen hallituksen kaatamisesta. Eihän se mikään kaunis juttu ollut. Tilanne oli hermostuttava, sillä Kekkosella oli aihetta pelätä sekä oman luottonsa menettämistä Moskovassa että uudelleenvalintansa karkaamista käsistä, mikäli uusi koalitio jäisi valtaan.
Professori huomauttaa, että tarkasti lukien Kuznetsovin kirjelmässä presidentti ei ehdottanut suurlähettilään kutsumista pois (mikä oli jo päätetty ja Kekkosen lähipiirille kerrottu), vaan poisvedosta tiedottamista ja sen hyödyntämistä kamppailussa hallitusta vastaan.
– Loogisinta on päätellä, että (1) Ženihov (KGB-residentti Helsingissä) tarjoili näitä teemoja presidentin eteen, ja (2) Kekkonen reagoi myönteisesti ja osallistui ideoiden kehittelyyn. Kun asiat sitten pantiin omiin papereihin, Kekkonen merkitsi muistiin vaiheen 1, mutta jätti vaiheen 2 kirjaamatta. Politbyroon saamassa raportissa taas painottui vaihe 2, ja muotoilujen alta voi juuri ja juuri nähdä vaiheen 1 aineksia.
– Yöpakkaskriisi oli suhdekriiseistä sikäli painavin, että siinä Neuvostoliitto hankki veto-oikeuden Suomen hallituksen kokoonpanoon. (Väinö) Leskinen, (Väinö) Tanner ja muut Moskovan vihollisikseen lukemat SDP:n edustajat (lopulta ns. neljän jengi) eivät saisi tulla hallitukseen, eivätkä SDP ja kokoomus samalla kertaa. SKDL voitaisiin jättää oppositioon, kunhan se ei olisi siellä yksin. Nämä Hruštšovin ja muiden tähdentämät rajaukset tekivät hallitusten ja etenkin enemmistöhallitusten muodostamisen hyvin hankalaksi, Rentola toteaa.
LUE MYÖS:
”Agentteja” Stalinin muistiossa: Urho Kekkonen ja Sakari Tuomioja
Sd-puolue sai Moskovalta väkevän raha-avustuksen – tässä dokumentti päätöksestä
Leonid Brezhnevin muistilappu: ”Kekkonen pyytää kaatamaan Sukselaisen”
