Suomessa on uutisoitu laajasti Naton Stratcom-tutkimuskeskuksen Suomi-raportista Abuse of Power: Online Harassment of Finnish Government Ministers. Uutisointi alkoi Politicosta, jonka englanninkielisen otsikon mukaan ”Suomen naisjohtoinen hallitus nettihäirinnän kohteena”.
Suomessa Yle uutisoi otsikolla ”Nato-raportti kertoo Suomen hallituksen olevan poikkeuksellisen vihakampanjan kohde somessa – Marin: ”Naiset johtavat hallitusta, Get over it'”.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) twiittasi Ylen uutisen ja tekstin ”Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus. Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it.”.
Valtioneuvoston kanslian, jota Marin nykyisin johtaa, Stratcomille ehdottama 71-sivuinen raportti kertoo tarkasti ja perusteellisesti törkeästä nettikirjoittelusta, jota hallituksen ministerit ovat saaneet osakseen. Raportti ei kuitenkaan tee esimerkiksi vertailua Suomen edellisen hallituksen kohteluun netissä.
Uutisointi Suomessa on Politicon uutisen jälkeen keskittynyt naisministerien saamiin misogyynisiin viesteihin. Niitä on eritelty raportissa.
Raportin omasta yhteenvedosta sivulla 29 (kuva yllä) käy ilmi, että seksistiset (sexism) viestit olivat suunnilleen kolmantena kaikkien herjaavien tai solvaavien (abusive) viestien joukossa. Stratcom jakoi nuo herjaavat viestit viiteen ryhmään. Ne olivat hallituksen korruptio ja epäonnistuminen (huono hallinto), seksismi ja homofobia, rasismi ja islamofobia, hallituksen Covid-19-toimet sekä koulutus (Covid-19-kontekstissa; käytännössä ilmeisesti viestintä).
Yllä olevasta raportin grafiikasta näkee, että huonon hallinnon ja Covid-19-epidemian toimien nettiarvostelu olivat tutkimusaikana vuoden 2020 alusta selvästi eniten viestejä aikaan saaneet aiheet. Vuoden 2020 alussa korona-arvostelu oli kärjessä, vuoden lopussa kärkeen nousi huono hallinto yleisesti. Punaisena linjana näkyvät seksistiset viestit, jotka olivat ykkösenä kesällä, mutta jäivät lukumääräisesti edellisten jälkeen muina aikoina ja koko tutkimusajankohtana.
Raportin executive summaryn lähtölauseen mukaan ”herjaavia viestejä aikaan saaneet pääaiheet olivat Covid-19 -pandemia, maahanmuutto, Suomen ja EU:n suhteet ja sosiaalisesti liberaali politiikka”.
Suomessa on toisaalta myös katsottu, että kaikki raportissa käsitellyt viestit olisivat naisia solvaavia.
Toisaalta raportissa todetaan, että monitorointiaikana analysoiduista tviiteistä herjaaviksi (abusive) tunnistettiin noin seitsemän prosenttia.
Raportin yhteenvedossa todetaan, että ”havaitsimme herjaavia viestejä aikaan saaneita pääaiheita olleen Covid-19 -pandemia, maahanmuutto, Suomen ja EU:n suhteet ja sosiaalisesti liberaali politiikka. Havaitsimme, että naispuoliset suomalaisministerit saivat suhteettoman määrän herjaavia viestejä monitorointiaikanamme. Yllättävä osuus tästä herjauksesta sisälsi sekä piilevää että avoimesti seksististä kielenkäyttöä, kuten myös seksuaalista kieltä”. Tämä viittaa siis herjaaviksi tunnistettuihin seitsemään prosenttiin viesteistä.
EDIT: Poistettu kohta, jonka mukaan valtioneuvoston kanslia olisi tilannut tutkimuksen, kuten raportin datatutkijan esityksestä saattoi ymmärtää. Kanslia on kertomansa mukaan vain ehdottanut sitä.
EDIT 2. Pe 19.3.2021 kello 12:48 Lisätty täsmennyskappaleet raportin tulkinnasta Suomessa ja raportin yhteenvedosta.
EDIT 3. Pe 19.3.2021 kello 19:45 Täsmennetty jutun 6. kappaletta, loppua ja kuvatekstiä sekä lisätty linkki VU:n aiempaan uutiseen asiasta.
LUE MYÖS:
Hallitus joutui verkkovihan kohteeksi
Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus.
Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it. https://t.co/Im5NMvgJZx
— Sanna Marin (@MarinSanna) March 18, 2021
Lisäksi he käyttivät viestien luokitteluun Viha Vallassa -tutkimuksen sanalistaa, joista he laskivat ”abuse probabilityn”. Kaikki yli 0.6 abuse probabilityn viestit luokiteltiin halventaviksi. En ole ihan varma onko viestit oikeasti halventavia. pic.twitter.com/Pl918aNf9I
— Twin (@curiosumgeminae) March 18, 2021
Lisäksi analyysin mukaan kritiikki kohdistui pääasiassa huonoon hallintoon, eikä sukupuoleen. Tästä on mediassa annettu hiukan erikoinen kuva, jossa mittasuhteet ovat puuttuneet täysin. pic.twitter.com/8DoQarr7i2
— Binga Tupamäki (@bingatupamaki) March 18, 2021
Faktaa vihapuhetutkimuksesta, ketju: Tutkimusta ehdotettiin, ei tilattu, valtioneuvoston kansliasta Stratcomille keväällä 2019 pmi Sipilän kaudella, otsikolla ”Inauthentic Coordinated Networks in Finnish Information Environment” osana disinfotyötä. 1/
— Päivi Anttikoski (@PaiviAnttikoski) March 18, 2021