Kokoomusnuoret vaati huhtikuussa pääministeri Sanna Marinin eroa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi Ida Leino

Tuore puheenjohtajan mukaan hallituksen velkarallille on saatava stoppi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomusnuoret on valinnut liittokokouksessaan Seinäjoella puheenjohtajaksi alkavalle kaksivuotiskaudelle luokanopettaja Ida Leinon, 27. Leino on Tampereen kaupunginvaltuutettu ja toiminut kokoomusnuorten liittohallituksen jäsenenä. Puheenjohtajuudesta kisasi hänen lisäkseen Hermanni Sankelo.

– Perustan poliittisen ajatteluni tulevaisuuteen katsomiselle. Emme saa antaa piiruakaan periksi niille, jotka yrittävät lyödä keppiä kehityksen rattaisiin, Leino sanoo tiedotteessa.

Leinon mukaan hänen katseensa on jo tiukasti vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Hän muistuttaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ottaneen jo lähes 40 miljardia uutta velkaa ja jatkavan edelleen velkarallia.

– Tälle kokoomuksen on laitettava stoppi. Tulevalla hallituskaudella on tehtävä kipeitäkin leikkauksia ihan jokaiselle politiikan sektorille.

Hänen mukaansa vastuullinen päätöksenteko on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää.

– Haluan turvata tuleville sukupolville vauraan ja vapaan isänmaan. Tämä kaikki vaatii kestävää taloudenpitoa, sillä esimerkiksi ilmastotoimia on helpompaa tehdä vauraana kuin vararikon partaalla

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)