Kolmas Venäjän sotilastiedustelu GRU:n virkailija tiedusteli Salisburyn myrkkyiskun kohdetta ennen varsinaista iskua, The Telegraph kertoo.
Brittilehden mukaan GRU:n agentti kävi Salisburyssä suunnittelemassa entisen venäläisen kaksoisagentti Sergei Skripalin salamurhaa ennen pääepäiltyjen saapumista maahan.
Britannian viranomaisten kerrotaan nyt tunnistaneen myös kolmannen epäillyn.
Britannian viranomaiset syyttävät hermomyrkkyiskusta venäläisiä Aleksander Petrovia ja Ruslan Boshirovia. Miehet on tunnistettu peitehenkilöllisyyksien turvin liikkuneiksi GRU:n agenteiksi. Ruslan Boshirovin todellinen henkilöllisyys paljastui tällä viikolla.
Itsenäisen tutkijaryhmä Bellingcatin kattavan selvityksen mukaan turistiksi ja lisäravinnekauppiaaksi itseään väittänyt Boshirov on todellisuudessa korkeasti palkittu Venäjän GRU:n eversti Anatoli Tshepiga.
Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi kaiken kukkuraksi Tshepigalle salaisessa seremoniassa Venäjän federaation sankarin kunniamerkin vuonna 2014. Se on Venäjän korkein kunniamerkki. Myöntämishetken ja salailun perusteella Tshepiga on todennäköisesti osallistunut taisteluihin Ukrainassa.
Bellingcat on kertonut paljastavansa seuraavaksi, kuinka Venäjän tiedustelu vaikutti Britannian Moskovan suurlähetystössä ja järjesti miehille bisnesviisumit Britanniaan.