Korkein oikeus (KKO) on tuominnut internetsivuston kautta alkoholijuomia myyneen virolaisyrittäjän rangaistukseen alkoholirikoksesta.
Yrittäjä oli myynyt Suomessa asuville yksityishenkilöille alkoholijuomia kesällä 2009. Kaupat oli tehty internetsivuston välityksellä, minkä jälkeen yrittäjä oli tuonut juomat Virosta Suomeen yrityksensä kuljetusautolla ja toimittanut ne ostajille. KKO katsoi, että kaupanteko oli ollut alkoholilain vastaista vähittäismyyntiä.
EU-tuomioistuimeen edenneessä niin kutsutussa Alkotaksi-tapauksessa oli keskeisenä kysymyksenä se, oliko Suomen alkoholilainsäädäntö Euroopan unionin oikeuden vastaista.
Yrittäjä katsoi, että alkoholilakiin sisältyvä niin sanottu etämyyntikielto loukkasi EU:n perussopimukseen kirjattua tavaran vapaata liikkuvuutta.
EU-tuomioistuin katsoi Alkotaksi-tuomiossa, että etämyyntikielto on EU-oikeuden vastainen tavaran vapaan liikkuvuuden rajoitus, mutta mahdollisesti oikeutettavissa ihmisten elämän ja terveyden suojelemisen perusteella. Tavoitteen toteutumisen ja kiellon oikeasuhtaisuuden arviointi jätettiin ennakkoratkaisua pyytäneelle kansalliselle tuomioistuimelle eli Helsingin hovioikeudelle.
Hovioikeus katsoi syytettynä olleen virolaisyrittäjän rikkoneen alkoholilakia siltä osin, kun hän toimitti suomalaisasiakkailleen tuotteita, joita ei saa myydä vähittäiskaupassa, eli yli 4,7 tilavuusprosentin vahvuisia juomia. Hovioikeuden mukaan Suomi ei siis voisi kieltää vähittäiskaupan juomien etämyyntiä.
KKO arvioi ratkaisussaan unionin oikeuden kannalta Alkon vähittäismyyntimonopolia sekä mietoja alkoholijuomia koskevaa vähittäismyyntilupajärjestelmää, joka edellytti muun muassa lupaviranomaisen hyväksymää myyntipaikkaa. KKO päätyi lopulta siihen, etteivät vähittäismyyntimonopoli ja -lupajärjestelmä olleet ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.
Avoimia kysymyksiä
Alkotaksi-yrittäjän lakimies Petteri Snell toteaa tuomion jättäneen useita avoimia kysymyksiä. Hänen mukaansa ratkaisun perusteella on muun muassa epäselvää, mitä etäostosta tulisi nyt ajatella. Päätöksessä ei tehdä eroa juomien hankintatapojen välillä.
Esimerkiksi KKO:n tiedotteessa todetaan ykskantaan, että oikeus ”katsoi alkoholijuomien internetmyynnin ja kotiinkuljetuksen kielletyksi”.
Etämyynnillä tarkoitetaan tilannetta, jossa myyjä järjestää esimerkiksi verkkokaupasta ostettujen toisesta jäsenvaltiosta tuotavien alkoholijuomien kuljetuksen, kun taas etäostossa ostaja tai joku ostajan valtuuttama vastaa kuljetuksen järjestämisestä. Etämyynnissä verovastuu on myyjällä ja etäostossa ostajalla. Viranomainen on tulkinnut alkoholilakia viime aikoina niin, että etämyynti on katsottu kielletyksi ja etäosto sallituksi.
– Päätöksen perusteella on epäselvää voisiko ostaja esimerkiksi maksaa alkoholituotteen verkkokaupassa ja tilata kuljetuksen itse erikseen vaikka postilta tai kuljetusyritykseltä, Petteri Snell toteaa Verkkouutisille.
Etäoston kieltämistä on pidetty ainakin tähän asti mahdottomana EU:ssa. Uuteen alkoholilakiin kaavailtua etämyyntikieltoa pohtinut STM:n työryhmä ehdotti hiljattain mietinnössään, että kaikkien juomien etäosto sallittaisiin.
Etämyynti puolestaan sallittaisiin vain vähittäiskaupassa sallittujen, eli alle 5,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien, juomien osalta. Tässäkin tapauksessa etämyyjän olisi tehtävä Valviralle ilmoitus maahantuonnin aloittamisesta ja maahantuotujen alkoholijuomien toimittamisesta ”hyväksyttyyn vähittäismyyntipaikkaan ostajille luovutettavaksi”.
Suomi on ainoa EU-maa, jossa alkoholin etämyynti yritetään kieltää. Suomen tapaan valtiollista alkoholimonopolia ylläpitävässä Ruotsissa etämyynti on ollut sallittua vuosikaudet ja sen osuus kaikesta alkoholinkulutuksesta on ollut tasaisesti vain alle prosentin luokkaa. Suomessa kaavaillun kaltaista kieltoa ehdotettiin Ruotsissa vuonna 2016. Se sai tyrmäyksen kansanterveysvirastoltakin.
Ruotsin kansanterveysviraston joulukuussa 2016 antamassa lausunnossa kiinnitettiin huomiota etämyyntikiellon mahdollisiin EU-oikeudellisiin ongelmiin. Lailla tavoiteltuihin kansanterveysvaikutuksiin suhtauduttiin myös epäillen. Tilanne, jossa etämyynti on kiellettyä ja etäosto sallittua, nähtiin myös ongelmallisena ja vaikeana valvoa.
LUE MYÖS:
Alkoholilaista riitaa: Keskustaa syytetään Alkon suojelusta
Analyysi: Alkoholilain valmistelija ei puhu totta nettimyyntikiellosta