Suojelupoliisin kylmän sodan ajan historian kirjoittanut Kimmo Rentola on laatinut Oliko Suojelupoliisin päällikkö KGB:n agentti? Tiedustelututkimuksen metodologiaa -artikkelin Tieteessä tapahtuu -julkaisuun.
Artikkeli käsittelee supon päällikkönä 1972-78 toimineen Arvo Pentin tapausta.
Verkkouutiset kertoi 13.9.2014, että KGB:n Vasili Mitrohinin arkiston asiakirjan mukaan peitenimi ”Maurille” olisi huhtikuussa 1973 myönnetty 150 000 markkaa. ”Mauri” oli Arvo Pentti – Rentolan mukaan ”siitä ei ole epäilystä”.
Poliittisen historian professori Rentolan mukaan Pentillä ei ollut ollut täyttä luottamusta suojelupoliisissa eikä ulkomaisissa ystäväpalveluissa.
Rentolan mukaan ”Maurin” värvääjä Vitali Bojarov (s. 1928) teki juuri 1973 KGB:ssa karrieerissaan ratkaisevan hyppäyksen ylöspäin, ”epäilemättä Maurin siivittämänä”.
Professori kirjoittaa, että ”KGB:n johtoportaissa tulkittiin yhteisymmärryksen syntyneen. Siihen viittaa sekin, että itse (Juri) Andropov otti Pentin vastaan. KGB:n piirissä alettiin puhua, että suojelupoliisin päällikön kanssa oli tehty epävirallinen sopimus rajoittaa läntisten palveluiden toimintaa Neuvostoliittoa vastaan Suomen alueelta”.
Arvo Pentti ei ollut pyrkinyt supon päälliköksi. Hän ryhtyi siihen vasta vastahakoisesti ja presidentti Urho Kekkosen käskystä. Pentti oli keskustapuolueen K-linjan ja Kekkosen sisintä piiriä.
Suojelupoliisin päällikkönä Pentin ensimmäinen virkamatka Moskovaan elokuussa 1972 tapahtui käytännössä salaa.
”Matka tuli (suojelupoliisissa) tietoon vasta, kun rajalta saapui tavanomainen lista Neuvostoliittoon matkustaneista. Vastavakoilun päällikkö Arvi Koli sitten huomautti päällikölle ikään kuin leikin päin, että matkoista kannattaisi vihjaista etukäteen, ’että tiedettäisiin jos on pakoon mennyt sinne, pantaisiin etsintäkuulutus’. Viraston sisäiseen käyttöön laatimissaan muistelmissa Koli muotoili kohteliaasti, että päälliköllä oli rajalliset näköalat laajempaan keskusteluun”.
Outoja tapauksia
”Alkoi sattua tapauksia, joissa suojelupoliisin vastavakoilijat saivat aiheen uumoilla, että päälliköllä oli jonkin asteen välipuheita venäläisten kanssa. Mitrohinin muistiinpanon valossa nämä tapaukset joutuvat nyt uuteen valoon. Moni alkaa muistaa lisääkin”, Kimmo Rentola kirjoittaa uudesta suhtautumisesta 1970-luvun tapauksiin.
”Kerran Pentti määräsi varjostuksen, kun KGB väitti Suomen ja SEV:n suhteita hoitaneen virkamiehen (Ilkka Tapiola) vuotaneen salaista tietoa Ruotsiin. Koli keskeytti varjostuksen saman tien, kun havaittiin Tehtaankadun miesten saapuneen Tapiolan työpaikan tuntumaan tarkkailemaan, varjostettiinko häntä tosiaan”.
Kun supon havainnon perusteella jäi Israelissa kiinni merkittävä venäläinen tiedustelu-upseeri, oli supossa ihmetelty, mistä Arvo Pentti keksi kysellä miehen valokuvan alkuperästä. Päällikölle oli jouduttu vastaamaan valheella.
Toisella kertaa kahden korkean KGB:n miehen havaittiin menevän Pentin asuintalon autotalliin. ”Aamulla Pentti myönsi, että häntähän siinä tultiin tapaamaan. …Koli tähdensi, ettei tuollaiseen pidä mennä, vaan KGB:n edustajia pitää tavata joko virkapaikalla tai julkisessa ravintolassa”.
”Näiden ja muiden tapausten valossa voi arvioida, että Pentti oli tehnyt ja tiesi tehneensä lupailuja yhteistyöstä, ehkä hieman epäkonkreettisesti. Kun KGB yritti lunastaa lupauksia, se samalla jatkuvasti testasi, kuinka pitkälle voisi päästä. Pentti viestitti hankalasta tilanteestaan myös silloin, kun Ratakadulla tuli esiin arkaluontoisia yhteistyöjärjestelyjä lännen palveluiden kanssa. ’Hoitakaa te pojat vain’, hän tapasi sanoa, haluamatta kuulla detaljeja. Mitä ei tiedä, sitä ei voi kenellekään kertoa”, Kimmo Rentola toteaa.
Rentolan mukaan pohjoismaisten palveluiden johtotasoilla kiersi huhu, että suojelupoliisi oli ”romahtanut”. Britit kävivät Skandinavian pääkaupungeissa puhumassa Suomen puolesta.
Helmikuussa 1975 KGB hermostui. Vierailevat venäläiset olivat antaneet etukäteen keskusteluaiheita. Arvo Pentti kieltäytyi Urho Kekkosen ohjeistuksen mukaisesti ottamasta käsittelyyn USA:n tiedustelua. ”Vieraat ilmoittivat, että ’eivät he ole tulleet Suomeen seurustelemaan. YYA velvoittaa yhteistyöhön myös tällä alalla’.”
Jäihin suhde KGB:n kanssa meni, kun lokakuussa 1976 tullihallituksen Olavi Pihlman pidätettiin KGB-toiminnasta. Pentiltä ei kysytty lupaa pidätykseen.
Merkitsi agentikseen
”KGB:n raivokas ja korkealta esitetty vastareaktio viittaa siihen, että venäläiset kokivat tulleensa petetyiksi. Helsinkiin ilmaantui Kekkosen (ja myös Pentin) puheille itse Mihail Kotov, joka oli kenraali ja korkea herra KGB:ssä, luotuaan maineensa Suomen presidentin lähimiehenä. Pentiltä hän katsoi oikeudekseen tiukata, mistä Supo oli saanut jutun tietää. Omilla havainnoilla, päällikkö kai vastasi”.
Kotov syytti Kekkoselle, että ”Pentin miehet” varjostavat, vaikka päinvastaisesta oli saatu lupaus.
Seuraavassa supon päällikkökokouksessa Pentti vahvisti kiellon ja totesi, että jos autoja kuitenkin oli tarpeen seurata, ”se on tehtävä niin, ettei sitä havaita”.
Venäläiset painostivat Kekkosta Pihlmanin tapauksella niin, että presidentti mietti jo luopuvansa jatkostaan.
”Ehkä tapaus johti myös (lähetystön vastaanoton) kutsun peruuttamista salaisempaan seuraukseen: Pentin valokuvaa tuskin sittenkään lopulta ripustettiin sille seinälle, jolle KGB naulasi muista palveluista värväämänsä agentit”, Rentola arvelee.
Professorin mielestä kokonaiskuva tiedonsirpaleista kertoo seuraavanlaisesta:
”Vetoamalla Paasikiven–Kekkosen linjaan KGB sai suojelupoliisin päälliköltä Pentiltä lupauksia yhteistyöstä ja lännen tiedustelun rajoittamisesta Suomesta käsin Neuvostoliittoa vastaan. Normaalien proseduuriensa mukaisesti KGB merkitsi Pentin agentikseen ja yritti pitää häneen yhteyttä konspiratiivisten käytäntöjensä säännöillä. Pentti ei kuitenkaan mieltänyt luvanneensa niin paljon kuin KGB oletti tai toivoi eikä hänellä ollut edellytyksiä kääntää suojelupoliisia täysin toteuttamaan sitäkään, minkä hän mielsi luvanneensa. Etenkin vastavakoilua johtanut Arvi Koli tunnisti päällikköön liittyneet riskit ja pyrki toisaalta ohjaamaan esimiestään, toisaalta varovasti sivuuttamaan hänet. Tämä meni ohjesäännön kirjainta vastaan, mutta tapahtui osittain Pentin itsensä tieten ja hiljaisella myöntymisellä”.
Spekulaatiota, parempaa
Lopuksi Rentola käsittelee erikseen ”Maurin” tapauksen kipeintä kysymystä: rahaa.
Rentola sanoo hylkäävänsä ajatuksen siitä, että kyse voisi olla KGB:n sisäisestä korruptiosta eli rasvaisesta siivusta jollekulle omalle.
Professorin mukaan yksi selitys on vaaliraha. Siihen on viitannut keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen julkaisemillaan kuittitiedoilla.
”Pentti oli vanhastaan järjestelemässä myös k-linjan arkaluontoisia rahoituskuvioita Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiössä ja muualla”, Kimmo Rentola kirjoittaa.
”Tämä on spekulaatiota, tai vähän parempaa, varsinaisia todisteita ei ole. Jos se näin meni, selittyisi se, miksi suuri summa olisi otettu vastaan ja mihin rahat menivät. Ei tälläkään kuvalla kauneuskilpailuja voiteta, mutta historiantutkimuksessa painaa enemmän looginen päättely ja kaiken tiedon sopiminen yhteen, niin että kuvaa voi sanoa uskottavaksi tai joskus jopa totuudeksi. Tällä erää”, hän toteaa.
Aiemmin artikkelissaan Rentola huomauttaa, että Neuvostoliiton leirin arkistoista tulevien tiedustelupaljastuksien kohdalla on aiheellista tuntea metodologisia ja kognitiivisia perusteita sekä operatiivisia käytäntöjä ja poliittisia kytkentöjä.
”Historiantutkimuksen perinteinen, jo taka-alallekin joutunut lähdekritiikki nousee tällä alueella jälleen arvoonsa, mutta joutuu samalla koetukselle, kun aineistojen nimenomaisena lähtökohtana on estää lähdekritiikin sukuisia tarkastelutapoja”.
