Kansainvälisiin kriiseihin kytkeytyy yhä voimakkaammin ristiriitaisen tiedon tulva. Jos se tuntuu hämmentävältä ja hengästyttävältä, jonkin osapuolen tavoite on saattanut toteutua. Kuinka tähän ilmiöön tulisi suhtautua?
– Jokaisella valtiolla on oikeus ja velvollisuuskin kertoa, keitä ollaan, mitä tehdään ja miksi niin tehdään, sotatieteiden tohtori Saara Jantunen sanoo.
– Ketään ei voi moittia siitä, että kertoo omasta toiminnastaan. Siihen, mitä kukin taho kertoo, on kuitenkin osattava suhtautua kriittisesti. Jos annetaan tahallisesti väärää tietoa, kyse on disinformaatiosta, ja sitä ei pidä hyväksyä.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksella työskentelevä Jantunen viittaa sekä suvereeneihin valtioihin että konfliktien osapuolina oleviin erilaisiin ryhmittymiin. Toiminnasta, josta keskustelemme, on eri maissa ja eri aikoina käytetty erilaisia nimiä. Jantunen puhuu mieluiten informaatiovaikuttamisesta.
Keinojen ja tyylilajien kirjo
Valtioiden harjoittama informaatiovaikuttaminen on suunnitelmallista toimintaa, joka palvelee asetettuja strategisia päämääriä. Siinä voidaan Jantusen mukaan yleensä erottaa eri tasoja, joilla myös toimintatavat poikkeavat toisistaan. Strategisen tason puheenvuorot ovat tavallisesti varsin salonkikelpoisia, kun taas toteuttavalla tasolla vaihteluväli on laajempi.
– Oma lukunsa on taktinen taso, jolla esimerkiksi sosiaalisen median trollit operoivat. Siellä ei rumiakaan keinoja kaihdeta.
Jantunen korostaa, että vaikka strategisen tason viestintä on ilmaisultaan siistiä, myös sitä voidaan käyttää harhauttamiseen. Ulkoministerin esiintyminen voi vaikuttaa moitteettoman diplomaattiselta, mutta hän ei välttämättä silti puhu totta.
– Esimerkiksi Venäjällä on voimassa informaatioturvallisuuden doktriini, joka ohjaa kaikkea valtiollista viestintää. Vaikka kyse on virallisesta, suunnitelmallisesta tavasta toimia, sen lausumista ääneen pidetään usein mustamaalauksena. Ei pitäisi, Jantunen huomauttaa.
Informaatiovaikuttamisen keinovalikoima on hänen mukaansa hyvin laaja, ja sen rajat ovat häilyvät. Hän viittaa muun muassa niin sanottuihin dual purpose -toimiin.
– Esimerkiksi sotaharjoituksilla voi olla tällainen kaksoistarkoitus. Harjoitukset järjestettäisiin kenties joka tapauksessa, mutta kun niistä viestitään suurella volyymilla, se voi tukea myös informaatiovaikuttamisen päämääriä. Samoin on usein ohjuskokeiden laita.
Mediasota herätti
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Haminasta Saara Jantunen lähti neljäksi vuodeksi Alankomaihin. Hän oli lukiossa menestynyt englannin kielessä ja halusi jatkaa sen parissa Groningenin yliopistossa. Koska opinto-oikeus edellytti riittävää hollannin kielen taitoa, ensimmäinen vuosi kului sitä hankkiessa. Bachelor of Arts -tutkinnon hän suoritti vuonna 2004.
– Palasin Suomeen ja päätin suorittaa asepalveluksen. Halusin varmistua, että jos joskus myöhemmin tekisi mieli esimerkiksi kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, minulla olisi siihen valmiudet.
Jantunen astui palvelukseen Savon Prikaatissa Mikkelissä, sai siellä sotilaspoliisikoulutuksen ja hakeutui sen jälkeen mediatehtäviin.
Palveluksensa jälkeen Jantunen pääsi Helsingin yliopistoon suorittamaan maisterintutkinnon englantilaisesta filologiasta ja valmistui sieltä erinomaisin arvosanoin.
– Graduni aihe liittyi Irakin sodan retoriikkaan. Kun olin intissä, sota oli käynnissä, ja sehän oli mitä suurimmassa määrin myös mediasota. Sillä taisi olla myöhempään orientoitumiseeni ratkaiseva vaikutus.
Pian nuori maisteri sai Maanpuolustuskorkeakoululta toimeksiannon kybersodankäyntiä koskevan tilaustutkimuksen toteuttamisesta. Hän sai maksettua pois miltei koko opintolainansa ja huomasi, että tällaisten kiinnostavien teemojen parissa todella voi työskennellä ammatikseen. Seuraava luonteva askel olikin pyrkiä siviilinä Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen oppiaineen tohtoriohjelmaan.
Jantusen englanninkielinen väitöskirja Strategic communication: practice, ideology and dissonance tarkastettiin elokuussa 2013 Helsingissä. Kirjan kannessa on Jantusen itse ottama valokuva Sorbonnen yliopiston historiallisesta portaalista. Ovien yläpuolella komeilee taulu, johon on kaiverrettu ranskaksi kultakirjaimin vapaus, tasa-arvo, veljeys.
– Hyvää tekstiä on vaikea tuottaa, jos joutuu päivästä toiseen tuijottamaan vastapäistä seinää. Kirjoitin väitöskirjani loppuun Pariisissa – siellä ympäristö oli aika paljon inspiroivampi.
Infoympäristön analyysia
Väitöskirjan valmistuttua Saara Jantuselle tarjoutui määräaikainen tutkijan virka Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen doktriiniosastolla.
– Otin tehtävän vastaan ja päätin irtisanoutua vakinaisesta opettajan toimestani Hämeenlinnassa. Opettaminenkin on kivaa, mutta huomasin, että se ei yksin riitä. Ennen kaikkea haluan keskittyä tutkimukseen.
Jantusen vastuulla on informaatioympäristön analyysi ja tutkimus. Uusien ilmiöiden tunnistaminen ja ennakointi on hänen työssään tärkeässä roolissa.
Kansainvälinen yhteistoiminta on leimallinen osa tutkijan arkea: Jantunen on muun muassa koordinoinut Suomen johtamaa strategisen viestinnän konseptia monikansallisessa Multinational Capability Development Campaign (MCDC) -projektissa. Hankkeen tarkoituksena on vaihtaa kokemuksia, soveltaa niitä kunkin osallistujamaan omaan käyttöön ja oppia yhdessä.
– Yksi keskeisiä johtopäätöksiä on ollut, että länsimaiden operaatioissa ei ole varaa minkäänlaiseen ristiriitaan sanojen ja tekojen välillä. Suuri viesti muodostuu viime kädessä aina käytännön toiminnasta. Sotilaita johdetaan eri maissa eri tavoin – tällä alueella Suomella voi olla annettavaa esimerkiksi USA:lle.
Sitä, kuinka paljon tietty valtio panostaa informaatiovaikuttamiseen, on Jantusen mukaan mahdotonta arvioida.
– Informaatiovaikuttamista ei voi yksiselitteisesti erottaa muusta toiminnasta. Jokainen yksittäinen toimi on samalla myös viesti, hän sanoo.
Toimittaja: Heikki Hakala
