Maarit Tyrkön teoksen Presidentti ja toimittaja (WSOY) Jälkinäytös-osio muodostuu Urho Kekkosta hoitamassa olleen professori Erkki Kivalon (1920-2009) haastatteluista. Ne ja Kivalon aineiston luovutus Tyrkölle tapahtuivat 1991 ja 2006.
Professori Erkki Kivalo aloitti muistuttamalla, että hän laati professori Pentti Halosen (1914-83) kanssa 26.10.1981 Urho Kekkoselle lääkärintodistuksen, jonka perusteella tasavallan presidentti pyysi eron virastaan. Diagnoosi oli arteriosclerosis universalis eli yleinen verisuonten sairaus.
Kysymys ei ollut dementiasta, kuten usein on väitetty, tai Alzheimerin taudista.
Urho Kekkosen kuolinsyy elokuussa 1986 oli verenkiertohäiriö aivorungon alueella.
”Sairaus siis tiedettiin ja tunnettiin. Auki oli jäänyt, mitä sen eri vaiheissa tapahtui”, Kivalo totesi.
Erkki Kivalo sanoi olennaista olleen, että viikonloppuun 4.-5.9.1981 saakka presidentin persoonallisuus säilyi eheänä.
”Seisoi ja katseli”
Professori Kivalon mukaan Urho Kekkosella tuli Neuvostoliiton Kamtsatkan-matkalla 1976 ensimmäisen kerran esille verisuonten sairauteen liittyvä oire. Yläkerrassa nukkunut UKK tuli puolenyön aikaan yöpuku päällään alas, ”seisoi siinä ja katseli”.
”UKK oli jonkin aikaa täysin poissa, hän ei muistanut missä oli”. Myöhemmin vastaavia rupesi ilmenemään enemmän ”vaikka ei hän niistä minulle kertonut”. UKK:lla oli useita lääkäreitä.
Presidentin turvamies oli kertonut, että joskus 1970-luvun alussa juoksulenkillä Seurasaaressa UKK oli pysähtynyt ja jäänyt tuijottamaan eteensä. Kivalo arveli, että tämä olisi voinut olla ensimmäinen, kovan rasituksen aiheuttama ”absence”-kohtaus. Kivalo totesi niiden menevän ohi jättämättä jälkiä.
Professori sanoi kuulleensa, että UKK:lla oli jossain vaiheessa ollut pieni sydäninfarkti.
1977 Kivalo arveli UKK:n unohtaneen heidän toukokuisen tapaamisensa.
UKK:n näön heikkeneminen liittynee Kivalon mukaan samaan verenkierron sairauteen. Saksan-valtiovierailulla toukokuussa 1979 Urho Kekkosella oli näkövaikeuksia puheidensa kanssa, ja adjutantti tuli sanomaan ”ettei presidentti ollut tässä ja nyt”. ”Hän kyllä tunsi meidät, mutta ei tiennyt missä ollaan, mikä oli tilanne”. ”Joitakin vastaavia tilanteita sattui pienemmissä piireissä, mutta pääasiassa kaikki sujui hyvin”.
Harhakuvia ja vastaavia presidentillä oli Erkki Kivalon mukaan vasta hänen sairaslomansa alettua 1981. Muu on Kivalon mukaan panettelua ja valetta.
Vakavampia oireita
Ensimmäinen vakavampi oire oli Erkki Kivalon mukaan heinäkuussa 1980, kun UKK oli lentänyt pienkoneella. Kultarannan päivällisillä hän sai ”mahdollisesti lievän aivoinfarktin”.
Itsenäisyyspäivän jälkeisenä aamunakaan 1980 ”asiat eivät olleet kohdallaan”. Kivalon mukaan 12.12.1980 presidentti sanoi tuntevansa olevansa Laukaassa, vaikka Tamminiemen ikkunasta näkyi Seurasaari.
Kivalon mukaan ”keväällä 1981 hyviä päiviä saattoi kuitenkin seurata huono päivä”. 13.-14.3.1981 yöllä UKK sai muistinmenetyskohtauksen.
Huhtikuun 1981 lopulla Urho Kekkonen sanoi Kivalolle jättävänsä syyskuussa presidentin tehtävät (kuten lopulta sairauden vuoksi kävikin) ja oli alkanut siivota ja järjestellä.
Kesällä 1981 UKK:n vointi näytti entisestään elpyvän. Hän matkusti Suomessa ja kalasti. Mutta elokuussa hän oli liikkeellä sekä pienkoneella että helikopterilla, ja vointi oli alkanut heiketä.
Presidentti matkusti Islantiin 17. elokuuta 1981. Sen jälkeen hän valitti Kivalolle vilustuneensa ja kärsivänsä unettomuudesta. Presidentti sanoi Kivalolle toisen lääkärinsä Pentti Halosen olevan ”kuollut”. Adjutantti oli sanonut jo UKK:n jo Islannin-koneeseen noustessa ihmetelleen, minne oltiin matkalla ja keitä oli mukana.
Adjutantti soitti 4.9.1981 Kivalolle myöhään illalla ja sanoi presidentin olevan niin huonossa kunnossa, että jotain pitäisi tehdä, ”kohta meillä ei ole hallitusta eikä presidenttiä”.
Tyrkkö kertoo Kivalon puhuneen näin: ”Ensiksi hävisivät nimet, sitten tulivat varsinaiset lyhyet muistikatkokset. Kaikki johtuu verenkiertohäiriöstä, syynä on ikä. …Nyt tarvittaisiin sairauslomaa. Toisin sanoen tarvittaisiin sijaispresidentti ja jos tämä sijainen olisi Koivisto, niin silloin UK:n henkiset paineet vain kasvaisivat. Näin uskon. Karjalainen pääministerinä ja siis presidentin sijaisena olisi UK:lle helpompi ratkaisu”.
Ei aikaa, ei paikkaa
Erkki Kivalo vahvisti Urho Kekkosen tienneen mitä teki, kun hän allekirjoitti lokakuussa 1981 eronsa tasavallan presidentin tehtävästä.
Kivalon mukaan hyviä ystäviäkään ei päästetty tapaamaan UKK:ta, koska ”potilaan arterioskleroosinen psykoosi oli leimahtanut ilmiliekkiin viikon kestäneen flunssan aikana. Potilas oli disorientoitunut, kykenemätön arvioimaan aikaa ja paikkaa”. Niinpä tavallisia puhuvat olisivat vain sotkeneet hänen tietoisuuttaan.
Myöhemmin kun joku todella hyvä ystävä tuli käymään ”UKK tuli kovin aggressiiviseksi”. Kivalo korosti, että kun ihminen on täysin muistamaton ajan ja paikan suhteen ja välillä täysin sekava, kun hänen vanhasta minästään on jäljellä vain rippeitä, silloin ei pidä antaa kenenkään tulla häiritsemään”.
Miksi Urho Kekkosta ei hoidettu sairaalassa? Kivalon vastaus oli, että samat tabletit voidaan antaa kotona. Tamminiemessä UKK ”osasi olla ja löysi joka paikkaan”.
”Hän oli kuitenkin tottunut liikkumaan ja siksi halusi lähteä kävelemään. Hän oli kuin narkomaani, joka tarvitsee annoksensa: hänen täytyi saada liikkua. Levottomuuttaan presidentti purki kävelemällä kymmeniä kertoja (Tamminiemen) rappusia ylös ja alas eikä väsynyt koskaan. Sitten kun tuli rauhallisempi vaihe ja lääkityksellä oli saatu pois ahdistusta, presidentti pääsi kävelemään turvamiesten kanssa Seurasaareen. Silloinkin hän koki olevansa vanki, koska hänestä pidettiin kiinni”.
Professori Kivalon mukaan UKK:n askel lyhenikin vasta aivan loppuvuosina.
