Ben Zyskowicz (kok.) on kritisoinut ihmisoikeusjuristeja liiallisesta keskittymisestä rikollisen ja rikoksesta epäillyn ihmisoikeuksiin.
Rikollisen oikeudet ovat hänen mielestään edelleen liian vahvat. Hän nostaa esimerkiksi tapauksen, jossa vangilta otettiin pois kirjoituskone, jolla hän oli tehnyt rikoksen, mutta eduskunnan oikeusasiamies antoi asiasta huomautuksen.
Tällä hetkellä eduskunnassa on muutoskäsittely vankeuslakiin. Sen mukaan vangilta saa rikoksentekovälineen ottaa pois.
Hyvin kriittisesti Zyskowicz suhtautuu lakiesitykseen, joka koskee hyödyntämiskieltoa. Nykyisin Suomessa voimassa olevan lain mukaan tuomioistuin voi itse vapaasti päättää todisteiden käytöstä riippumatta siitä, miten ne on hankittu. Yhdysvalloissa sen sijaan on tällä hetkellä voimassa uuden lakiesityksen kaltainen laki.
– Kaikki ovat nähneet amerikkalaisia elokuvia, joissa jurylle sanotaan, että murhasta epäiltyä ei saa tuomita jonkin todistuskappaleen perusteella, koska kotietsinnässä oli tehty virhe. No sitten se kävelee vapaana se murhaaja, kommentoi Zyskowicz.
Zyskowiczin mielestä Suomessa tartutaan muutenkin liian herkästi epärelevantteihin ihmisoikeuskysymyksiin ja sorrutaan “piperrykseen”.
Esimerkiksi Zyskowicz nostaa esiin keskustelun siitä, saako koulun kevätjuhlissa laulaa Suvivirrestä vain ensimmäisen säkeistön, jossa Jumala mainitaan kerran, vai myös toisen säkeistön, jossa Jumala mainitaan kaksi kertaa.