SDP:n kansanedustaja varoittaa vetoavista limuviinoista: Aivan uusi lapsille näkyvä kanava

Kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan mielestä juomasekoitukset vetoavat nuoriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Näiden ”limuviinojen” tulo kauppoihin onkin erityisen ongelmallinen lasten- ja nuortensuojelun näkökulmasta, vaikka alkoholipolitiikan tavoitteena tulee olla erityisesti lasten ja nuorten suojeleminen alkoholin aiheuttamilta haitoilta, SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta toteaa tiedotteessaan.

Uuteen alkoholilakiesitykseen sisältyvät muun muassa vähittäiskaupassa myytävien alkoholijuomien valmistustaparajoituksen poistaminen sekä niiden enimmäisvahvuuden korottaminen 4,7 tilavuusprosentista 5,5 prosenttiin.

Valmistustaparajoitus on ainoa laatuaan koko maailmassa. Säädöksellä tarkoitetaan sitä, ettei vähittäiskaupassa ole toistaiseksi saanut myydä muita kuin käymisteitse valmistetusta alkoholista tehtyjä juomia. Käytännössä niin kutsuttuja limuviinoja on siis ollut kaupoissa jo vuosikausia. Niitä ei vain ole saanut valmistaa tislaamalla tuotetusta etanolista.

Elorannan mukaan valmistustaparajoituksen poistuminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että kaupoissa voitaisiin myydä ”väkiviinapohjaisia juomasekoituksia, jotka vetoavat nuoriin”.

Muutos toisi kansanedustajan mukaan aivan uuden ja lapsille näkyvän kanavan markkinoida väkeviä viinoja vähittäiskaupassa.

– Nyt lakiesitys kohdentaa hyödyt pääasiassa vähittäiskaupalle Alkon kustannuksella sekä ulkomaiselle alkoholiteollisuudelle ja ulkoistaa haitat ja kustannukset julkisen sektorin kannettavaksi hyvinvointi- ja terveyserojen kasvaessa, Eeva-Johanna Eloranta sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)