Matka koulun penkiltä työelämään kestää Suomessa liikaa

Asiantuntijaryhmä suosittaa myös korkeakoulujen välisten esteiden purkamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansainvälisesti vertaillen iso osa nuorista osallistuu Suomessa korkeakouluopetukseen ja saa myös opintonsa päätökseen. Samaan aikaan Suomi on kuitenkin menettämässä kilpailuetuaan ja innovointikykyään, koska opiskeluajat ovat OECD-maiden pisimpiä, todetaan kansainvälisen asiantuntijaryhmän raportissa.

Asiantuntijaryhmän mukaan matka koulun penkiltä työelämään on Suomessa liian hidas.

Selvityksessä on tarkasteltu suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämistarpeita suhteessa Tanskan, Sveitsin, Irlannin ja Alankomaiden tilanteisiin ja sen on laatinut Technopolis Group opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta.

Selvitys luovuttiin tänään opetusministeri Krista Kiurulle (sd.).

Asiantuntijaryhmän mielestä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä ja korkeakoulujärjestelmän joustavuutta tulisi lisätä merkittävästi. Opetusministeri Kiuru sanoo antavansa tukensa alueellisille kokeiluille ja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen omaehtoiselle yhteistyölle.

– Lisäksi pidän yksilöiden ja yhteiskuntamme kannalta erittäin tarkoituksenmukaisena suosituksena opiskelumahdollisuuksien joustavoittamista korkeakouluissa. Tämä tarkoittaa opiskelijoiden maan sisäistä liikkuvuuden mahdollistamista sekä joustavia väyliä vaihtaa opintosuuntaa korkeakoulujen sisällä ja siirtyä korkeakoulujen välillä, Kiuru katsoi tiedotteessa.

Asiantuntijaryhmä patistaa myös suomalaista korkeakoulujärjestelmää kansainvälistymään lisää. Ulkomaalaisia opiskelijoita on Suomessa raportin verrokkimaihin nähden vähiten, vaikka samaan aikaan suomalaiset ovat itse aktiivisia hakemaan kokemusta ulkomaisista korkeakouluista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)