Yle: Oikeusministeri valmis harkitsemaan kuolemantuomiota terroristeille

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) olisi valmis koviin otteisiin terroristien rankaisemiseksi, kertoo Yle Uutiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ministeri kertoo Yle Kioskin haastattelussa olevansa valmis harkitsemaan jopa kuolemantuomion käyttöönottoa Pariisin iskujen jälkeen kasvaneen terroriuhan takia.

Vuonna 2011 kansanedustajille tehdyssä kyselyssä Jari Lindström kertoi voivansa harkita kuolemanrangaistusta poikkeuksellisen julmista henkirikoksista. Niin ikään terroriteosta tuomitulle ministeri voisi harkita kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa.

– Se on tietysti yksi tapa ratkaista tällaisia asioita, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä, että mikä on tämmöisessä tapauksessa oikea rangaistus. Onko se loppuikä jossain vankilassa, joka tietenkin maksaa yhteiskunnalle? Vai onko sitten tämmöinen tuomio, että otetaan niin sanotusti henki pois ja se on sitten siinä?, Lindström pohtii.

Lindström sanoo olevansa myös terroristien passien poistamisen kannalla, siitäkin huolimatta, että ihmisen jättäminen ilman kansalaisuutta on kansainvälisten ihmisoikeuksien vastaista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)