Venäläisessä keskustelussa geopolitiikkaa on usein käytetty Venäjän omien hegemoniapyrkimysten perustelemiseen ja niiden ideologiseen legitimointiin. Geopoliittinen lähestymistapa voi kuitenkin olla historiantutkijan mukaan hyödyllinen myös Suomen kaltaisen pienen valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.
– Geopoliittinen ajattelu ei mitenkään automaattisesti johda siihen, että puolustaisi Venäjän kantoja ja toimia. Enemminkin se auttaa meitä katsomaan suurvaltojen etupiiritaisteluja kylmällä katseella ja ennakoimaan paremmin niiden liikkeitä, Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander sanoo.
– On ymmärrettävää, etteivät Suomen valtiojohto tai muutkaan EU-valtiojohdot mielellään puhu siitä, että Euroopassa on puskurivyöhykkeitä.
Ne muistuttavat professori Meinanderin mukaan meitä liikaa aikaisemmista isojaoista Euroopassa. Hän muistuttaa suurvaltojen välissä olevien alueiden siirtyneen vuosina 1815, 1919, 1945, 1990 ja 2004 tosiasiallisesti etupiireinä yhdestä blokista toiseen.
– Suomen oma historiahan on siitä hyvä esimerkki, hän huomauttaa.
Käytännössä tällaisia siirtymiä onkin Meinanderin mukaan koko ajan tapahtunut. Saksan, EU:n ja Naton etupiirin hän huomauttaa työntyneen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syvälle niille alueille, joita Venäjä aikaisemmin hallitsi.
– Jotkut ovat tästä huolissaan, mutta minä en. Näen, että se hyödyttää sekä näitä länteen kytkettyjä maita että myös Pohjoismaita. Jos tätä siirtymää ei olisi tapahtunut, olot olisivat paljon rauhattomammat.
Lue myös:
Puheenjohtaja Pekka Visuri: Suomen Geopoliittinen Seura ei ole Venäjän pyrkimysten edistäjä
Suomi on kokenut olevansa länsinaapurin puskuri itään
Toimittaja: HEIKKI HAKALA
