Sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustushaut avautuvat ensi maanantaina 20. tammikuuta.
Kahdesta sote-uudistukseen liittyvästä valtionavustushausta voi hakea rahoitusta palvelujen toiminnalliseen kehittämiseen ja sote-rakenneuudistuksen valmistelua tukeviin hankkeisiin.
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmasta jaetaan vuonna 2020 alueille 70 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 haussa painotetaan erityisesti palveluiden saatavuutta edistäviä toimia perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, mielenterveyspalveluissa ja monialaisessa kuntoutuksessa.
– Sosiaali- ja terveysministeriö käy tammi-helmikuun aikana alueiden kanssa kahdenkeskiset keskustelut sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Eri puolilla Suomea asuvien palvelujen erot ovat suuret, ja haluamme ottaa huomioon alueelliset erityispiirteet. Nämä avustukset on tarkoitettu palvelujen sisällölliseen kehittämiseen ja saatavuuden parantamiseen, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) toteaa tiedotteessa.
Rakenneuudistusrahoitus on tarkoitettu vapaaehtoiseen alueelliseen yhteistyöhön ja yhteiseen valmisteluun. Avustuksia on jaossa yhteensä 120 miljoonaa euroa.
Valtionavustusta myönnetään etenkin sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämiseen ja yhtenäistämiseen. Avustuksen myöntämisessä arvioidaan hankkeen yhteiskunnallisen ja taloudellisen vaikuttavuuden toteutumista sekä hankkeen yleistä merkitystä. Avustuksilla voidaan jatkaa niiden alueellisten ratkaisujen kehittämistä, jotka aloitettiin Sipilän hallituksen aikana.
– Alueilla on tehty paljon työtä rakenteiden ja tietojärjestelmien kehittämiseksi. On tärkeää, että kehitystyöhön tulee mahdollisimman vähän katkoksia, Kiuru painottaa.
Rahoitusta voivat hakea kunnat ja kuntayhtymät. Valtionavustusta myönnetään usean kunnan yhteisiin hankkeisiin. Pääsääntöisesti edellytetään vähintään 80 prosenttia maakunnan väestöpohjasta.
Valtionavustusten hakuaika päättyy maaliskuun lopussa.
Lue myös:
Krista Kiuru: Hoitotakuulla varmistetaan lääkäriin pääsy viikossa (14.11.2019)