Opetusministeri Jussi Saramon (vas.) toteamus mahdollisen maakuntaveron vaikutuksista kokonaisveroasteeseen herättää ihmetystä Twitterissä.
– Kiinnostaisi myös @jussisaramo ketkä asiantuntijat ovat sitä mieltä, että uuden maakuntaveron perustaminen laskisi veroastetta, kysyy Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Saramo osallistui tiistaina IS:n Vaalimessut verkossa -lähetykseen. Saramon mukaan asiantuntijat ovat olleet eduskunnan valiokunnissa sitä mieltä, että maakuntavero laskisi Suomessa kokonaisveroastetta. Maakuntaveron käyttöönotto on selvityksessä osana sote-uudistusta.
– Meillä joka tapauksessa väestö vähenee ja meillä on satoja kuntia, jotka eivät pysty huolehtimaan sote-palveluista, koska ovat liian pieniä ja ikääntyneitä. Mutta maakunnat pystyvät toteuttamaan palvelun halvemmalla, jolloin verorasitus laskee, Saramo totesi.
Romakkaniemi kertoo saaneensa asiantuntijoilta vain päinvastaisia arvioita.
– Yhtä outo väite, kuin että dieselveron kiristys parantaa teollisuutemme kilpailukykyä, Romakkaniemi sanoo.
Myös Start-up-sijoittaja ja tietokirjailija Kim Väisänen ihmettelee Saramon toteamusta:
– Ketä nämä asiantuntijat ovat?
Kiinnostaisi myös @jussisaramo ketkä asiantuntijat ovat sitä mieltä, että uuden maakuntaveron perustaminen laskisi veroastetta?
Itse olen saanut asiantuntijoilta vain päinvastaisia arvioita.
Yhtä outo väite, kuin että dieselveron kiristys parantaa teollisuutemme kilpailukykyä. https://t.co/Mw0fmp3Oco
— Juho Romakkaniemi (@Romakka) May 19, 2021