Useat länsimaat ovat vahvistaneet lähetystöjensä ja tukikohtiensa turvatoimia Lähi-idässä kiristyneen tilanteen vuoksi.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu palaa kotiin etuajassa virkamatkaltaan Kreikasta, jossa hänen oli määrä allekirjoittaa kaasuputkea koskeva sopimus. BBC:n mukaan Israel on asettanut lähetystönsä hälytystilaan Iranin mahdollisten kostotoimien vuoksi.
Benjamin Netanjahu ei ole toistaiseksi kommentoinut Iranin Quds-joukkojen komentaja Qassem Suleimanin surmaamista lennokki-iskulla Irakin Bagdadissa. Israelin ministereitä on kehotettu pidättymään julkisista lausunnoista, Jerusalem Post kertoo. Syyrian-vastaisilla Golanin kukkuloilla sijaitseva hiihtokeskus on suljettu.
Yhdysvaltain Irakin-suurlähetystö on kehottanut amerikkalaisia poistumaan Irakista välittömästi alueella kasvaneiden jännitteiden vuoksi.
Sky Newsin mukaan myös Britannia on ryhtynyt varotoimiin tukikohdissaan.
Suomen suurlähetystössä Bagdadissa asiainhoitaja Kim Kuivalainen sanoo MTV:lle, että he seuraavat muiden maiden edustustojen kanssa, pitääkö paikalta evakuoitua ja milloin.
Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei on luvannut ”ankaran koston” suoritetun iskun johdosta.
"A harsh retaliation is waiting for the criminals whose filthy hands spilled his blood."
Iran's Supreme Leader Ayatollah Ali Khamenei threatens the US over the killing of Major General Qassem Soleimani in an airstrike.
More on this breaking story: https://t.co/Fba16iBk41 pic.twitter.com/MjhFysBIIX
— Sky News (@SkyNews) January 3, 2020
تنبيه أمني – سفارة الولايات المتحدة في بغداد، العراق، 3 كانون الثاني 2020
Security Alert – U.S. Embassy Baghdad, Iraq, January 3, 2020https://t.co/3Cd1N4x6b9— U.S. Embassy Baghdad (@USEmbBaghdad) January 3, 2020