Leena Meri: Suomen maksut EU:lle tulevat kasvamaan, sanoi Sampo Terho mitä tahansa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ihmettelee, kuka uskoo eurooppaministeri Sanpo Terhon puheita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (s.) sanoi eilen A-studiossa, että kun britit lähtevät EU:sta, niin pitää lähteä siitä, että kulut pienenevät eikä Suomi joudu maksamaan lisää jäsenmaksuja brittien maksuaukon paikkaamiseksi.

Suomi on nyt kuudenneksi suurin nettomaksaja, eli maksaa enemmän EU:lle kuin saa.

– Mihin kulut ovat pienenemässä? Organisaatiot säilyvät, virkamiehet säilyvät, rakennukset säilyvät jne, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri listaa tiedotteessaan.

Lisäksi EU:ssa on vireillä hankkeita, joilla perustetaan uusia viranomaisia, kuten Euroopan syyttäjävirasto Eppo. Myös monet uudet rekisterit ja hankkeet vaativat lisärahaa.

– Mistä ne säästöt tehdään, ainakaan siinä määrin, ettei merkittäviä lisäkuluja tulisi jokaiselle jäljelle jääneille jäsenmaille maksettavaksi, Meri ihmettelee.

– Suomen nettomaksu tulee käsitykseni mukaan kasvamaan, sanoo ministeri nyt mitä tahansa kansaa rauhoitellakseen. Suomen asema neuvottelupöydissä on heikko. Tähänkin asti olemme olleet maksajan roolissa. Olemme aina suostuneet kiltisti kaikkeen, mitä isot EU-maat ovat ehdottaneet. Olemme aina halunneet olla mallimaa, ettei vaan maine mene, Meri toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)