Aseita, lentokoneita ja avaruustekniikkaa valmistava Lockheed Martin on restauroinut käytöstä poistetun USA:n ilmavoimien legendaarisen häivekoneen, F-117 Nighthawkin. Sen kuljetusoperaation videosta kertoo The Drive.
Videolla Unexpected Guest -lempinimen saanut koneen kuljetetaan lopulliseen määränpäähänsä, Kaliforniassa sijaitsevaan Ronald Reaganin presidentilliseen kirjastoon ja museoon.
Nighthawk oli aluksi päällystetty valkoisella, hyvin myrkyllisellä aineella, jonka tarkoitus on piilottaa se tutkasta. Aine poistettiin, ennen kuin se lähti kuljetukseen Tonopahin Test Range -lentoasemalta. Kyseinen kone on lentänyt enemmän taistelutehtäviä kuin mikään muu häivekone.
Häivekone on restauroitu ja sen aseistus on poistettu. The Reagan Presidential Foundation tiedotti aiemmin tällä viikolla kuljetusoperaatiosta nimellä Nighthawk Landing. Järjestö suunnitteli kuljetusjärjestelyt yhdessä Yhdysvaltojen ilmavoimien ja häivekonetta restauroineen Lockheed Martinin osaston kanssa.
Unexpected Guestin nykyinen ulkoasu on sama, joka sillä oli, kun se määrättiin 416th Tactical Fighter -joukkoihin, eli Ghostridereihin. Kyseinen toiminnallinen F-177 -yksikkö oli käytössä vuosina 1989–1993. Häivekoneeseen on myös painettu TR-siipikoodi. Se tarkoittaa Tonopahin Test Range -lentoasemaa, jossa yksikkö toimi.
F-117 Nighthawk sijoitetaan Ronald Reaganin presidentillisen kirjaston ulkopuolelle F-14 Tomcat -taistelukoneen viereen.