Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan työajan lyhennys olisi keino vastata työmarkkinoiden haasteeseen.
− Haaste on, että joillakin ihmisillä on liikaa töitä ja toisilla ei ole töitä lainkaan, Li Andersson sanoi linjapuheessaan Tulevaisuuden vasemmisto -keskustelusarjassa.
Hänen mukaansa yhteiskunnallisia heikennyksiä on totuttu perustelemaan pakolla.
− Koko sen yli 10 vuoden ajan, jonka itse olen ollut aktiivisesti politiikassa mukana, poliittiset eliitit ovat kertoneet ihmisille, että luvassa on heikennyksiä, ei ole varaa parantaa palveluita, on tehtävä kipeitä leikkauksia. On kestävyysvajetta, ilmastokriisiä, finanssikriisiä, liian korkeita työvoimakustannuksia ja vaikeita aikoja.
Li Anderssonin mukaan ”politiikassa on aina kyse valinnoista, silloinkin, kun niitä yritetään perustella pakolla”. Historia osoittaa hänen mukaansa, että utopioista voi tulla totta.
− Meitä haukutaan utopisteiksi ja haihattelijoiksi, mutta kaikenlainen yhteiskunnallinen edistys on vaatinut edelläkävijöitä, jotka ovat uskaltaneet vaatia hyvinvointia vahvistavia uudistuksia. Sen sijaan että sanoisimme kulmat kurtussa, että on pakko leikata ja tehdä kipeitä päätöksiä, me sanomme kyllä paremmalle tulevaisuudelle. Se ei ole haihattelua, vaan vaihtoehto pakolle.
Li Andersson kehuu perustulokokeilusta saatuja tuloksia. Hän mukaansa taannoisen perustulokokeilun tulokset ”osoittivat vastustajien yhden sitkeimmän vasta-argumentin vääräksi”.
− Perustulo ei passivoinut ei sen saajia, eivätkä perustulokokeiluun osallistuneet työllistyneet heikommin kuin verrokkiryhmään kuuluneet. Sen sijaan kokeilu toi esiin tärkeän tuloksen, jolle yleensä annetaan liian vähän painoarvoa sosiaaliturvasta puhuttaessa: perustulo paransi osallistujien hyvinvointia ja vahvisti luottamusta tulevaisuuteen, hän sanoo.