Vasemmistoliitto aikoo nostaa yhdeksi eduskuntavaalien kärkiteemakseen työelämän murrokseen vastaamisen.
Kokonaisuuteen sisältyy ehdotus, jonka mukaan päivittäistä työaikaa voitaisiin kokeilun kautta lyhentää kuuteen tuntiin. Myös työviikkoa voitaisiin supistaa nelipäiväiseksi.
Puolueen puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan joustavammat työaikajärjestelyt helpottaisivat ongelmia, joita moni kokee työaikaan ja jaksamiseen liittyen. Hän huomauttaa, että ruuhkavuosien yhteydessä työtä ja perhe-elämää voi olla vaikea sovittaa yhteen.
– Voisi kokeilla esimerkiksi kuuden tunnin työpäivää esimerkiksi vanhustenhuollossa ja myös tutkia, miten se vaikuttaa ihmisten työssä jaksamiseen ja hoidon laatuun, Andersson sanoo Talouselämälle.
Hän paheksuu kilpailukykysopimuksen yhteydessä sovittua vuosittaisen työajan pidentämistä 24 tunnilla. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan raportin mukaan uudistus on vahvistanut Suomen työllisyyskehitystä viime vuosien aikana.
– Se on minun mielestäni niin käsittämätöntä. Jos miettii suuntaa, johon maailma on menossa ja talouspoliittisia uudistuksia, joita ympäristön ja ilmaston kannalta pitäisi tehdä, niin enemmän pitäisi mennä siihen suuntaan, että tuottavuus ulosmitataan kasvavana vapaa-aikana, Li Andersson sanoo.