Lihaa tuotettiin viime vuonna noin 398 miljoonaa kiloa, mikä on reilun prosentin vähemmän kuin vuotta aimmein, kertoo Luonnonvarakeskus.
Siipikarjanlihan tuotanto jatkoi kasvuaan, kun taas naudan- ja sianlihantuotanto väheni. Myös maitoa tuotettiin edellisvuotta vähemmän, kun taas kananmunien tuotanto lisääntyi.
Siipikarjanlihaa tuotettiin vajaa 129 miljoonaa kiloa, missä kasvua edellisvuodesta oli kolme prosenttia. Viime vuonna tuotannon kasvuvauhti hieman hidastui edellisvuosista.
Naudanlihan tuotanto väheni prosentilla 86 miljoonaan kiloon. Lehmien ja sonnien teurastusmäärät vähenivät, kun taas hiehojen lisääntyivät.
Sianlihaa tuotettiin viime vuonna vajaa 182 miljoonaa kiloa, mikä oli viisi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Viime vuotta vähemmän sianlihaa on tuotettu viimeksi 2000-luvun alussa.
Sikataloutta harjoittavien tilojen vähenemisvauhti on Luonnonvarakeskuksen mukaan ollut nopeaa. Tilojen määrä väheni vuoden aikana kymmenisen prosenttia edellisvuodesta. Sikataloutta harjoitettiin viime vuonna noin 1 100 tilalla.
Maitoa tuotettiin vajaa 2 336 miljoonaa litraa viime vuonna, mikä on prosentin vähemmän kuin vuonna 2016. Maidontuotannon mukautustuki, jota maksettiin alkuvuonna tuotantoa vähentäville tiloille, vaikutti Luonnonvarakeskuksen mukaan osaltaan maidontuotannon vähenemiseen.
Luomumaidon tuotanto sen sijaan jatkoi edelleen kasvuaan. Luomumaitoa tuotettiin reilu 62 miljoonaa litraa, mikä on 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Luomun osuus maidontuotannosta oli vajaa kolme prosenttia.
Maitotilojen määrä väheni vuoden aikana seitsemällä prosentilla. Vuoden lopussa maitotiloja oli 6 810. Myös lypsylehmien määrä väheni, niitä oli joulukuussa noin 270 600.
Kananmunia tuotettiin 73,5 miljoonaa kiloa, mikä oli prosentin enemmän kuin vuotta aiemmin. Virikehäkkikanaloissa tuotettujen kananmunien määrä väheni kolme prosenttia. Lattia- ja ulkokanaloissa tuotettujen kananmunien määrä lisääntyi kahdeksan prosenttia ja luomukanaloissa 16 prosenttia.
Kananmunista 60 prosenttia tuotettiin virikehäkeissä, 34 prosenttia lattia- ja ulkokanaloissa ja 6 prosenttia luomukanaloissa. Kymmenen vuotta sitten virikehäkeissä tuotettiin 79 prosenttia munista, lattia- ja ulkokanaloissa 19 prosenttia ja luomukanaloissa 2 prosenttia.