Nykyinen kuntarakenne ei toimi. Pienillä kunnilla on haasteita suoriutua tehtävistään. On koitettu pakkokuntayhtymiä ja kuntaliitoksia. On tavoiteltu 70 kunnan mallia. Olisiko nyt aika tavoitella 18 kunnan järjestelmää.
Väestö siirtyy maaseutukunnista maakuntien keskuskaupunkeihin. Pienet kunnat eivät kykene itse vastaamaan terveydenhuollosta ja sosiaalitoimessa on haasteita. Monessa kunnassa saadaan vain vaivoin täytettyä yksi peruskoululuokka vuosittain.
Ensimmäinen vastaus näihin ongelmiin ovat olleet kuntayhtymät. Onkin syntynyt yli sadan organisaation sekava verkosto. Ongelmaksi on koettu, että niitä ei kukaan kunnolla kontrolloi ja demokraattinen vastuukate on heikko. Lisäksi taloudellinen rasite pienelle kunnalle saattaa olla ylivoimainen.
Kuntia on houkuteltu yhdistymään. Jonkin verran liikettä on saatu aikaan, mutta aivan liian hitaasti. Kuitenkin uusimmat hallintouudistukset ovat pysäyttäneet kuntaliitokset lähes tyystin.
Jyrki Kataisen hallituksen suuri tavoite oli uudistaa kuntarakenne 70 vahvaan kuntaan perustuvaksi. Muutosprosessi epäonnistui perusteellisesti. Kokoomuksellakaan ei ollut rohkeutta pakkoliittää Espoota Helsinkiin.
Lisäksi voidaan kysyä, eikö tämä uudistus olisi ollut vain välivaihe suurempaan kuntauudistukseen. Kun maakuntien heikkoja kuntia, joista väestö pakenee, olisi yhdistetty, ei näistä kunnista olisi tullut pysyvästi elinkelpoisia.
Luontainen kehitys väistämättä johtaa siihen, että tarvitaan hallintojärjestelmä kullekin laajalle työssäkäyntialueelle. Vain sen puitteissa palvelut ja alueellinen suunnittelu voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Eli vahva maakuntatason päätöksenteko-organisaatio siis tarvitaan.
Nämä heikot kunnat olisivat ennemmin tai myöhemmin kuitenkin ajautuneet keskuskunnan syliin. Yliopistokaupunkien ympäristökuntia, jotka ovat alueellisen suunnittelun kannalta suurin ongelma, ei ole kyetty yhdistämään keskuskaupunkiin. Se onnistuu vain maakuntakunnan kautta.
Mutta tarvitaanko Suomen kokoisessa maassa kolme hallintotasoa ja kolme verottajaa. Mielestäni se olisi yliorganisointia. Mutta mikä näistä on tarpeettomin. Mielestäni kunnat.
Maakunnat voivat periaatteessa aivan hyvin hoitaa kaikki kuntien nykyiset tehtävät. Tehokkain palvelutakenne saadaan, kun sote-, koulutus-, liikenne- ja kulttuuripalvelut suunnitellaan maakuntakohtaisesti.
Maakunnalliselle päätöksenteolle pitää kuitenkin olla demokraattinen markkinatalouskontrolli. Jos jollakin alueella ei tarjota palveluita kysyntää vastaavasti, on yksityisillä toimijoilla oltava mahdollisuus täyttää tämä tarjontavaje. Jos Länsi-Lapissa ei saa terveyspalveluita, on yksityisellä oltava mahdollisuus tarjota niitä siellä tiukoin ehdoin.
Pienissä kunnissa luottamusmiehet ovat voimavara. Kunnilla on myös historiallinen identiteetti. Siksi ottaisin niiltä pois kaikki lakisääteiset tehtävät, mutta en lakkauttaisi niitä. Maakunta voisi antaa niille sopivia paikallisia tehtäviä ja varata jonkinlaisen määrärahan näihin tehtäviin.
Pitääkö meidän olla huolissaan suurista kaupungeista ja kaupunkipolitiikasta. Ei lainkaan. Maakuntavaalit ovat demokraattiset vaalit, joissa ei ole kuntakiintiöitä eikä pitkiä listoja. Tämä tarkoittaa sitä, että maakunnan ”pormestari” ja moni keskeinen henkilö tulee suurimmasta kaupungista. Maakunnista tulee varsin pitkälle keskuskaupunkijohtoisia. Näin keskuskaupungit maakunnassa saavat lisää voimavaroja elinvoimapolitiikan harjoittamiseen.
Hallituksen esitys maakuntahallinnoksi on varsin erikoinen. Maakunnilla ei ole todellista itsehallintoa ilman verotusoikeutta ja toiminta tapahtuu ministeröiden tiukassa ohjauksessa. Mutta onkin muistettava, että kyse on evoluution ensimmäisestä vaiheesta. Maakuntien hallinto ja talous on ensi vaiheessa ohjattava ammattitaidolla siten, että se on tehokasta ja vastuullista. Kun uusi hallinto on saatu käynnistymään, sen jälkeen tulee aika antaa maakunnille verotusoikeus ja lisää tehtäviä.
Jos Suomen halutaan tehokas hallintojärjestelmä, pitäisi seuraavan hallituksen kirjata ohjelmaansa aikataulu, jolla kuntien loput tehtävät siirretään maakunnille ja myös päätös perustuslain uudistamisesta tältä osin. Kahdeksantoista kunnan Suomi on tulevaisuuden Suomi.
Kirjoittaja on seurannut läheltä kuntauudistuksen eri vaiheita.
